Yliö: Maaseudulla pulaa sekä osaavasta työvoimasta että yrittäjistä

Metsäkone rakentumassa. Kuvituskuva. Kuva: Pentti Vänskä

Maamme alueet eriytyvät. Työvoiman osalta eroja on palkkatyössä ja yrittäjyydessä, yksityisen, kunta- ja valtiosektorin työllistävyydessä, eri toimialojen merkityksessä sekä työvoiman laadussa ja määrässä.

Tuore analyysi tarkentaa tilannetta erityyppisillä maaseutualueilla. Vertailukohtana mukana ovat myös kaupungit. Aluetyyppejä kuvataan kuntatasolla.

Palvelut ovat suurin toimiala kaikilla aluetyypeillä, ja sosiaali- ja terveydenhuolto on suurin työllistäjä.

Maaseudulla on suhteessa enemmän teollisuustyöpaikkoja kuin kaupungeissa, ja monet vientialojen tuotantoketjut nojaavat maaseudun alihankintaan. Teollisuus on palvelujen jälkeen suurin työllistäjä sekä ydinmaaseudulla että kaupungin läheisellä maaseudulla.

Alkutuotannon osuus kaikista maaseudun työpaikoista oli vuonna 2020 alle 10 prosenttia. Korkein se on harvaan asutulla maaseudulla, 11,4 prosenttia, ydinmaaseudulla 10 prosenttia ja kaupungin läheisellä maaseudulla reilut 5 prosenttia.

Suurin osa suomalaisista työskentelee yksityisellä sektorilla. Harvaan asutulla maaseudulla sen osuus työpaikoista oli vuonna 2020 liki puolet, 47 prosenttia, ja ydinmaaseudulla sekä kaupungin läheisellä maaseudulla reilu puolet, 53 prosenttia.

Liikeyritysten toimipaikoista, mukaan lukien maatilat, 35 prosenttia sijaitsee maaseudulla, 65 prosenttia kaupungeissa.

Kuntasektorin osuus maaseudun työpaikoista on reilu neljännes, mikä on suurempi osuus kuin kaupungeissa. Valtion työpaikkojen osalta tilanne on päinvastainen. Maaseudulla niitä on enää lähinnä poliisilla, varuskunnissa ja rajanylityspaikoissa. Valtion työpaikat ovat viime vuosina keskittyneet voimakkaasti erityisesti Helsinkiin.

Vanheneva ja vähenevä väestö leimaa tulevaisuutta koko maassa. Tilastokeskus ennustaa, että vuonna 2040 maaseutukunnissa on reilut satatuhatta työikäistä vähemmän kuin vuonna 2021, vastaavasti kaupunkikunnissa saman verran enemmän. Kaupunkeihin ennustettu väestönkasvu perustuu oletukseen maahanmuutosta, sillä kantaväestö vähenee ennusteen mukaan kaikilla aluetyypeillä alhaisesta syntyvyydestä johtuen.

Työikäinen vakituinen väestö vähenee etenkin harvaan asutun ja ydinmaaseudun kunnissa. Työnantajan vaihtoehdot ovat karkeasti luetellen työperusteinen maahanmuutto, automatisaation hyödyntäminen ja työurien pidentäminen. Ulkomainen työvoima onkin lisääntynyt, mutta maaseudun pitovoima on ollut heikko. Panostaminen maahanmuuttajien asettumiseen osaksi paikallisia yhteisöjä auttaisi.

Maaseudun erityispiirteitä ovat pienet ja keskisuuret yritykset, paikalliset perheyritykset ja itsensä työllistäjät. Palkkatyötä on vähemmän tarjolla, ja toimipaikat ovat pienempiä kuin kaupungeissa.

Koko maassa joka kymmenes työllinen on yrittäjä. Harvaan asutulla maaseudulla ja ydinmaaseudulla työllisistä runsaat 15 prosenttia on yrittäjiä, kaupungin läheisellä maaseudulla noin 13 prosenttia ja kaupungeissa vajaat 9 prosenttia.

Maaseudun työvoimapula ilmeneekin kaupunkeja selvemmin myös yrittäjäpulana.

Työllisyystilanne vaihtelee suhdanteittain. Maaseututyypeistä kaupungin läheisellä maaseudulla työttömiä on pääsääntöisesti keskimääräistä vähemmän, harvaan asutulla maaseudulla eniten.

Hyvinvointialueille kaavaillut leikkaukset kohdistuvat etenkin harvaan asutun ja ydinmaaseudun naisten työpaikkoihin. Pulaa osaavasta työvoimasta on kaikilla maaseututyypeillä etenkin sosiaali- ja terveysalalla, mutta myös opetuksessa, metalli-, konepaja- sekä prosessiteollisuudessa.

Valoisampia näkymiä tuovat vihreän siirtymän investoinnit esimerkiksi vetytalouteen, tuuli- ja aurinkoenergian tuotantoon, biokaasuun, puualaan ja akkuteollisuuteen. Työllisyyden kannalta hajautetut, paikalliset vihreän siirtymän ratkaisut ovat tärkeitä.

Tietoliikenteen kehitys lisää paikkariippumatonta työtä. Tähän asti on oletettu, että väestö muuttaa työpaikkojen perässä. Nyt asetelma osin keikahtaa: työtä onkin tuotava sinne, missä ihmiset haluavat asua. Politiikkatoimin voidaan tukea muuttamista maaseudun asumisvetovoimaisille alueille.

Automaation ja digitaalisuuden yleistyminen tuo mukanaan uusia osaamistarpeita. Maaseudulle sopisivat paikallisten työnantajien tarpeiden pohjalta ja yhteistyönä luodut oppisopimus-, muunto- ja täydennyskoulutusratkaisut.

Ammattioppilaitoksia on karsittu viime vuosina kovalla kädellä etenkin maaseudulta. Koulutuksen ja työn ulkopuolelle jääneitä nuoria on enemmän maaseudulla kuin kaupungeissa. Nykyinen ja tuleva työvoimatilanne huomioon ottaen tähän ei ole varaa sen paremmin työnantajilla, maaseudun nuorilla kuin kansantaloudellakaan.

Lisää aiheesta on luettavissa raportista Maaseudun toimialojen työvoiman saatavuus ja tulevaisuuden tarpeet vuoteen 2040. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 59/2024.

Hilkka Vihinen

maaseutupolitiikan tutkimusprofessori

Marja Kallioniemi

tutkija

Olli Voutilainen

erikoistutkija

Luonnonvarakeskus Luke