Itikka ja Lihakunta päättivät kahden miljoonan euron ylimääräisestä voitonjaosta
Itikan ja Lihakunnan edustajistot päättivät maksaa viiden prosentin ylimääräisen koron A-osuuksille.
”Osuuskunnan jäsenten näkökulmasta on hyvä asia, että osuuskunnat ja niiden omistusyhtiö Atria Oyj ovat taloudellisesti vahvassa asemassa, ja kykenevät toimimaan aktiivisesti haastavassa suhdanteessa. Lisäksi atrialaisen yhteisön merkittävät kehitys- ja investointihankkeet eri sektoreilla antavat haastavana aikana uskoa tulevaan”, Risto Lahti kommentoi. Kuva on hänen kotitilaltaan Ilmajoelta. Kuva: Johannes TervoAtrian pääomistajien Itikka osuuskunnan ja Lihakunnan edustajistot kokoontuivat torstaina ja perjantaina tekemään päätöksiä ylimääräisestä voitonjaosta. Osuuskunnan jäsenten tuotannon kannattavuus on kriisiytynyt lyhyessä ajassa vaikean satokauden ja muiden kohonneiden kustannusten johdosta, osuuskuntien toimitusjohtaja Risto Lahti kertoo tiedotteessa.
Itikka osuuskunnan edustajisto päätti maksaa viiden prosentin ylimääräisen koron A-osuuksille. Lihakunnan edustajisto päätti maksaa viiden prosentin ylimääräisen koron A-osuuksille sekä 0,5 prosenttia ylimääräistä ylijäämän palautusta. Päätösten taloudellinen yhteisvaikutus on noin 1,9 miljoonaa euroa.
”Tuotantokustannusten nousu on ollut historiallisen kovaa etenkin kotieläinsektorilla, kohonneiden rehukustannusten johdosta. Samaan aikaan energian, lannoitteiden ja muiden tuotantopanosten hinnat ovat karanneet käsistä”, Lahti toteaa.
Eurostatin tilastojen mukaan lihan ja lihatuotteiden kuluttajahinnat eivät ole nousseet samassa suhteessa kuin muissa EU-maissa. Seuraavat vuodet ovat erittäin hankalia koko kotieläinsektorilla, Lahti ennakoi.
"Olennaista on, että elintarvikkeiden kuluttajahinnat ja siitä tuottajille muodostuva osuus asettuvat sille tasolle, että vastuullisen, kotimaisen lihan saatavuus on mahdollista turvata myös tulevaisuudessa", hän toteaa.
Korko maksetaan vuoden 2020 alun osuuspääomatilanteen mukaan. Ylimääräinen voitonjako maksetaan jäsenille 14.12.2021.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

