Luomurukiilla riittää kylväjiä
Pirkanmaalla Tampereen kehyskunnissa näyttää olevan meneillään luomun uusi herääminen, kuvailee MTK-Pirkanmaan puheenjohtaja Heidi Tanhua Virroilta.
”Luomurukiilla riittää kysyntää ja kylväjiä.”
Sen sijaan tavanomainen ruisala on vuosi vuodelta pienentynyt eikä näköpiirissä ole, että ruis tänäkään syksynä olisi kylväjien suosikkikasvi.
Etelä-Pirkanmaalla on aloiteltu puinteja, sadosta odotetaan hyvää.
Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria, Tanhua muistuttaa. Paikoin on kärsitty kuivuudesta, paikoin märkyydestä.
Kotitilalla puinteja ei ole vielä aloitettu. Kasvustot ovat pystyssä ja satotoiveet ainakin vielä korkealla. ”Vettä ja poutaa sopivasti.”
Ensimmäinen säilörehusato ei ollut niin hyvä kuin odotettiin. Toista satoa Tanhua kuvaa kohtuulliseksi.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
