Ruis riittää ensimmäistä kertaa 15 vuoteen
Syysviljoilla meni hyvin, kevätviljat kärsivät kesän säistä.
Kotimaista ruista riittää tänä vuonna muillekin kuin Fazerille, joka on tehnyt pitkäjänteistä työtä kotimaisuuden puolesta. Kuva: Markku VuorikariLähes 110 miljoonan kilon ruissato takaa ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen kotimaisen leipärukiin riittävyyden koko vuodeksi.
Myös syysvehnällä meni hyvin, Luonnonvarakeskuksen tänään julkistettu tilasto kertoo.
Syysrukiin ja -vehnän keskihehtaarisadot olivat ennätyskorkeita. Kun syyskylvöalatkin olivat tavanomaista suurempia, syysvehnästä saatiin satavuotisen satohistorian toiseksi suurin sato.
Kevätviljat kärsivät kylmästä ja sateisesta kesästä. Koko viljasato jäi siksi 3,7 miljardiin kiloon, pienimmäksi kolmeen vuoteen.
Vehnän leivontalaatu on vuosikymmenen alhaisin. Kaikilla muilla viljoilla eli rukiilla, ohralla ja kauralla tämän vuoden sato on laadullisesti parempaa kuin viime vuonna.
Sekä herneen että härkäpavun alat kaksinkertaistuivat viime vuodesta. Kokonaissatokin on molemmilla valkuaiskasveilla viime vuotta suurempi. Herneellä sato on yli 70 prosenttia ja härkäpavulla vajaa 50 prosenttia suurempi kuin viime vuonna.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
