Säästöpankki peräänkuuluttaa valtion takauksia maatiloille: "Elinvoimainen maatalous ja ruuan raaka-aineiden tuotanto tärkeää koko maassa, Itä- ja Pohjois-Suomea unohtamatta"
Säästöpankki kehottaa kuluttajia suosimaan Suomessa tuotettuja ja suomalaisista raaka-aineista tehtyjä elintarvikkeita.
Valtion takauksilla olisi Säästöpankin mukaan kriittinen vaikutus toiminnan jatkuvuuden kannalta etenkin Pohjois- ja Itä-Suomessa. Arkistokuva. Kuva: Sanne KatainenSäästöpankkiryhmä on hyvin huolissaan suomalaisten maatilojen ahdingosta ja sen vaikutuksista huoltovarmuuteen.
”Suomen huoltovarmuus on uhattuna, mikäli kotimainen ruoantuotanto loppuu”, tiivistää Säästöpankkiryhmän yritysliiketoiminnan johtaja Kari Suutari.
Pankki arvelee monen tilan pohtivan lopettamista. Jos näin käy, poikkeustilanteissa yhä harvemmat kotimaiset maatilat joutuisivat kantamaan vastuun koko Suomen elintarvikesaatavuudesta.
”Suomelle on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että meillä on elinvoimainen maatalous ja ruoan raaka-aineiden tuotanto koko maassa, Itä- ja Pohjois-Suomea unohtamatta”, Suutari korostaa.
Hän muistuttaa, että poikkeustilanteessa markkinat eivät toimi normaalisti, jolloin elintarvikkeiden tuominen ulkomailta voi olla vaikeaa.
"Korona opetti, että tarvitsemme hajautettuja ketjuja. Suomen pitää ylläpitää vahvaa omavaraisuutta ruokatuotannossa.”
Kotimaisen tuotannon turvaamiseksi Säästöpankki peräänkuuluttaa valtion takauksia maatiloille turvaamaan rahoitusta. Valtion takauksilla olisi Säästöpankin mukaan kriittinen vaikutus toiminnan jatkuvuuden kannalta etenkin Pohjois- ja Itä-Suomessa.
”Valtion lainojen takaus on tärkeä, koska silloin pankit voivat tehdä oman osuutensa eli myöntää lainoja maatiloille”, Suutari lisää.
”Suomelle on luvassa herätys: omaa ruokatuotantoa on välttämätöntä ylläpitää yli ajan, vaikka hyvinä aikoina kiusaus luopua siitä esimerkiksi kustannussyistä houkuttaa. Raaka-aineriippuvuudesta emme pääse, mutta omavaraisuuden toive kasvaa koko ajan. Ihmiset katsovat tarkemmin, onko tuote meillä tuotettu ja tehty. Miksi tehdä tuote muualla, kun tietyt asiat olisi hyvä tehdä täällä”, Suutari pohtii.
Suomalaisten asenneilmapiirissä on Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkosen mukaan havaittavissa muutosta.
Esimerkiksi tämänhetkinen öljyn hinnannousu ei hermostuta kuluttajia niin paljon, kun he ymmärtävät, mistä se johtuu. Tässä tilanteessa kuluttajat voivat suhtautua ymmärtäväisemmin myös elintarvikkeiden hinnannousuun.
”Moni kuluttaja olisi ehkä valmis maksamaan lisää elintarvikkeista, jos hinnannoususta hyötyisi erityisesti suomalainen tuottaja”, Mikkonen toteaa.
Kotimaisen tuotannon tukemiseksi Säästöpankki kehottaa kuluttajia suosimaan kotimaisia Suomessa tuotettuja ja suomalaisista raaka-aineista tehtyjä elintarvikkeita.
Lisäksi pankki neuvoo lukemaan pakkausmerkinnät tarkasti alkuperän varmistamiseksi, sillä kaikki suomalaiselta kuulostava ei ole suomalaista.
Kuluttajilta toivotaan nyt myös kokonaisuuden ymmärtämistä.
"On hyvä ymmärtää, mikä vaikutus globaalilla tilanteella on hintoihin Suomessa, ja toimia niin, että ostokäyttäytymisellä tukee suomalaisia tuottajia ja yrittäjiä", Säästöpankin tiedotteessa todetaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


