”Neuvottelut141-jatkostaaloitettavavälittömästi”
Eteläisten liittojen yhteinen maitovaliokunta vaatii, että neuvottelut 141-artiklan jatkosta aloitetaan välittömästi. Näin neuvottelut saadaan päätökseen vanhan sopimuksen päättyessä vuoden 2013 lopussa.
Lisäksi maitovaliokunta vaatii, että maitokiintiöjärjestelmän päättyessä 31.3.2015 tuotannon määränhallinta perustuu nykyisistä maitokiintiöistä muodostettuihin tukioikeuksiin ja niihin perustuviin sopimuksiin.
Maitokiintiöiden poistaminen heikentää Suomen asemaa maidontuottajana ja aiheuttaa merkittäviä alueellisia siirtymiä tuotannossa, valiokunta muistuttaa.
Kansallinen maidon tuotantotuki on säilytettävä litrakohtaisena tukena jatkossakin koko maassa.
EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistus on suomalaisen tuottajan kannalta erittäin tärkeä. Suomessa on ollut mahdollisuus maksaa litratukea maidolle 141 artiklan perusteella.
Tuotantoon sidottuja tukia on mahdollista maksaa 10 prosenttia suorista tuista.
Valiokunnan mukaan prosenttiosuus tulisi nostaa vähintään 15 prosenttiin.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
