Suklaadonitseja sonnipojille – katso videolta, miten seitsemän tonnin leivonnaislasti kipataan tilalle
Leivonnaisia sekoitetaan aperehuun vain pieni osuus, pääosa on säilörehua.
Siinä sitä hävikkiruokaa on: Lidlin myymälöissä paistetut ja myymättä jääneet donitsit päätyvät rehuseoksen osaksi. Kuva: Markku VuorikariKuorma-auton peräovet avataan ja lavan etupää alkaa nousta. Rehusiilon betonille putoilee sämpylöitä, karjalanpiirakoita, suklaadonitseja, berliininmunkkeja, voisarvia ja muita herkullisen näköisiä leivonnaisia.
Kohta niitä suorastaan tulvii ulos autosta, aina vain lisää ja lisää. Kuljettajan mukaan lastia on seitsemän tonnia.
Kyseessä on Lidlin myymälöiden ylijäämäleipä. Sitä kipattiin viime viikolla pöytyäläisen Koskisen tilan siiloon.
Munkit tuntuvat kädessä pehmeiltä ja aivan tuoreilta. Onneksi ne eivät joudu haaskuun vaan menevät kierrätystalouden sankarien, Koskisen lihakarjan rehuksi.
Leivonnaiset sekoitetaan sonnien appeeseen. Niitä lisätään joka erään vain pienehkö määrä. Pääosa seoksesta on märehtijöiden perusruokaa eli säilörehua.
Voisi silti kuvitella, että pienestäkin määrästä suklaadonitseja tulee rehuun mukava lisämaku.
Kyse oli paistopistetuotteista, Lidlin vastuullisuusasiantuntija Maija Järvinen arvioi.
"Ne poistuvat myynnistä jo saman päivän aikana. Myymättä jääneet paistetut tuotteet viedään jakelukeskuksiimme Laukaaseen ja Janakkalaan. Niistä tuotteet toimitetaan eläinten rehuksi", Järvinen kertoo.
Paistopistetuotteista erotellaan pois lihaa sisältävät tuotteet – niitä ei toimiteta rehuksi.
Järvisen mukaan koko valikoiman suhteen on tavoitteena, että kaikki tuotteet saadaan myytyä eikä myymälässä ole päivän päätteeksi myymättä jääneitä, vanhaksi meneviä tuotteita.
Hävikin torjumisen eteen tehdään hänen mukaansa paljon töitä. "Muun muassa kehitetään tilaussuunnittelua ja tehdään tarvittaessa hinnanalennuksia. Kaupalle hävikin torjunta on sekä ekologinen että taloudellinen kysymys."
Lidlin myymälät päättävät itsenäisesti myymättä jääneitä tuotteita hakevista yhteistyökumppaneista.
"Myymättä jääneitä elintarvikkeita lahjoitetaan tällä hetkellä useista kymmenistä myymälöistämme sekä jakelukeskuksistamme paikallisille ruoka-apua jakaville järjestöille ja kotieläinten rehuksi. Myymättä jäänyt ruoka ei koskaan päädy kaatopaikalle, vaan muuhun hyötykäyttöön kelpaamattomat tuotteet hyödynnetään energian tai biokaasun tuotannossa", Järvinen kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
