
Vastuullisuutta mainostetaan markkinoinnissa usein ajattelemattomasti – näin hanhitilalalla vastuullisuus näkyy käytännössä: Linnuilla tuplasti tilaa ja matka teurastamoon lyhyt
Vastuullisuus-sanaa käytetään usein sitä sen enempää ajattelematta. Farmarissa teemana on vastuullisuus ja aiheeseen halutaan paneutua pintaa syvemmältä.
Hauhalan hanhifarmilla linnuilla on sisätiloissa tkäytössään tuplasti enemmän tilaa, kuin mitä eläinsuojelulaki vaatisi, laitumilla vieläkin enemmän. Kuva: Jarno MelaVehreitä, kumpuilevia laitumia reunustaa kauas avautuva metsämaisema. Kun tilan nykyinen emäntä Virpi Rantalainen saapui tilalle ensi kerran, hän ei voinut lakata ihastelemasta paikan kauneutta.
Nykyisin siihen on jo totuttunut.
Maisema on pysynyt, mutta tila kehittynyt. Tila on erikoistunut hanhiin, mutta ei millä tahansa tavalla. Pyrkimyksenä on mahdollisimman vastuullinen tuotanto.
Sana putkahtelee julkisessa keskustelussa esiin taajaan. Hiljattain Valio ilmoitti maksavansa maidosta vastuullisuuslisää. Vastuullisuus on myös tämän vuoden Farmari-messujen teemana.
Sanasta jää silti suuhun helposti paperin maku.
Eikö vastuullisuuden tulisi olla itsestäänselvyys? Miksi aiheesta pitää erikseen keskustella?
”On tärkeää, että ymmärrämme samalla tavalla mitä tarkoittaa, jos sanotaan, että tämä on vastuullisesti tuotettu. Käytämme usein termiä heittelemällä, ajattelematta sitä sen enempää”, linjaa maatalous- ja metsätieteiden tohtori ja tutkimuslaitos E2:n ohjelmajohtaja Kaisa Karttunen.
Hauhalan hanhifarmilla näkyy, mitä vastuullisuus tilan arjessa tarkoittaa.
Se tarkoittaa esimerkiksi paikallisuutta. Viljaa tulee lähitilalta, pakkausmateriaaleja mikkeliläiseltä yritykseltä. Täysrehu sisältää soijaa, mutta se on gm-vapaata.
Se tarkoittaa myös eläimen hyödyntämistä mahdollisimman tarkoin. Hanhien sisäelimiä käytetään ravintoloissa ja elintarvikkeissa, höyheniä tyynyjen täytteenä.
Joutsen on jopa lanseerannut Saimaa-nimisen tyynyn, jonka täytteenä on yksinomaan Hauhalan hanhifarmin höyheniä. Uusimpana aluevaltauksena on hanhenrasvan käyttö kosmetiikassa.
Vastuullisuus tarkoittaa sitäkin, että resursseja käytetään säästeliäästi. Vuonna 2018 tila osallistui Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK:n energiakartoitukseen, jonka yhteydessä tila sai ehdotuksia säästötoimista.
Navetan katolta löytyvät nykyisin aurinkopaneelit. Viljelyssä on siirrytty polttoainetta säästävään suorakylvöön.
Vastuullisuus tarkoittaa tietysti myös hyvinvoinnin huomioimista. Hanhilla on tilaa tuplasti verrattuna eläinsuojelulain vaatimaan minimimäärään.
Eläimet teurastetaan omassa tilateurastamossa ja laitumilla niiden turvana käytetään laumanvartijakoiria. Jos koira havaitsee uhan, hanhet hakevat turvaa kerääntymällä koiran ympärille.
Kun korona-aika laittoi monen ravintolan ovet säppiin, Virpi ja Antti Rantalainen panostivat kuluttajatuotteisiin. Kuva: Jarno MelaVähemmälle huomiolle jää helposti yrittäjien hyvinvointi. ”Oma jaksaminen on se heikoin lenkki”, Virpi Rantalainen myöntää.
Tilaa on arvioitu pilotoinnissa olevalla ProAgrian vastuullisuuskartoituksella. Kartoitus oli osa Vastuullisuudesta kasvua ja kannattavuutta -hanketta.
Lintuinfluenssariskin sanelema ulkonapitokieltoaika on juuri päättynyt, joten hanhet ovat päässeet nauttimaan kesäpäivästä. Tilalle on hiljattain tuotu uusia eläimiä Saksasta. Edellinen, Tanskasta tuotu emojen parvi on yli 10-vuotias. Kuva: Jarno MelaAihe ei koske vain tiloja. Karttunen vetää Farmarissa paneelikeskustelua vastuullisuudesta. Mukana keskustelussa on niin kaupan kuin elinkeinonkin edustajia.
Karttunen aikookin Farmarissa kysyä, miten eri keskustelijat vastuullisuuden näkevät ja määrittelevät.
”Miten vastuullisuus voidaan todentaa? Milloin voidaan sanoa, että esimerkiksi ravitsemus- tai työhyvinvointivastuu toteutuu?”
Hauhalan hanhifarmi on Farmarin vierailukohde. Avoimien ovien päivä 30.6. kello 10–15. Vastuullisuus paneelikeskustelun aiheena Saimaa-lavalla perjantaina kello 10.30.
Lue lisää:
Sisäelimien käyttö hiipuu, mutta hanhea ei haaskata – Hanhifarmi kirittää eri osien kysyntää
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



