Kaalikoista tänä vuonna vaikea ongelma
Suomeen on levinnyt ilmavirtausten mukana viime päivinä miljardeja kaalikoita. Laji lisääntyy tehokkaati, joten se saattaa vaikeuttaa tänä vuonna kaalikasvien viljelyä tuntuvasti. Kaalikasveihin kuuluvat kaalin lisäksi myös rypsi ja lanttu.Viime viikonvaihteen hyvin lämpimät eteläiset ja kaakkoiset ilmavirtaukset toivat Suomeen valtavan määrän kaalikoita, kerrotaan Oulun yliopiston biologian laitoksesta. Kaalikoin (Plutella xylostella) arvioidaan vaeltaneen ainakin Oulun korkeudelle, hyvin todennäköisesti myös pohjoisemmaksi, jopa Lapin perukoille asti.
Kaalikoin toukka on merkittävä kaalikasvien, esimerkiksi kaalin, lantun, nauriin ja rypsin tuholainen.
Keväällä Suomeen vaeltaneet yksilöt lisääntyvät tehokkaasti ja tekevät ainakin kaksi Suomessa kehittyvää sukupolvea. Luvassa on sen vuoksi todennäköisesti vaikea vuosi kaalikasvien viljelijöille.
Jo tähän mennessä havaittujen määrien perusteella voidaan arvioida Suomeen saapuneen vaelluksessa vähintään satoja miljoonia, todennäköisemmin muutamia miljardeja kaalikoita.
Oulun yliopiston mukaan esimerkiksi tamperelainen harrastaja on kertonut löytäneensä vajaan 1 000 neliömetrin kotipihaltaan kymmenen yksilöä ja havainneensa yksilöitä suunnilleen samalla tiheydellä kaikkialla. Samansuuntaisia havaintoja ovat tehneet myös muut perhosharrastajat. Yksilöitä on kertynyt harrastuksessa käytetyille valoille jopa satoja yössä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



