Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Palkittua nautatuottajaa peloteltiin aloittaessa viiden prosentin kuolleisuudella ja sillä, että kaikki sairastuvat – nyt kuolleisuus on alle prosentin ja vain muutama vasikka erässä lääkitään

    Jos karvialainen vasikkakasvattaja Teemu Tuuliniemi saisi päättää, välitysvasikat rokotettaisiin jo lähtötilalla.
    Ensimmäiset viikot juottamo kuivitetaan oljella, sitten vaihdetaan imukyvyltään parempaan turpeeseen, kertoo Teemu Tuuliniemi.
    Ensimmäiset viikot juottamo kuivitetaan oljella, sitten vaihdetaan imukyvyltään parempaan turpeeseen, kertoo Teemu Tuuliniemi. 

    Vanhaan sikalaan saneerattuun juottamoon mahtuu 60 vasikan ryhmä kerralla. Karvialainen tuottaja Teemu Tuuliniemi tinkii kuitenkin mieluummin määrästä muutaman vasikan tai odottaa uutta erää hieman pidempään, kuin kasvattaa tautipainetta kokoamalla kasvatuserää useiden päivien ajan.

    "Alussa tautipaine on kovimmillaan, kun vasikoita tulee monelta eri tilalta."

    Kaikki saapuvat vasikat nupoutetaan ja rokotetaan heti ensimmäisinä päivinä. Jos Tuuliniemi saisi päättää, välitysvasikat rokotettaisiin jo lähtötilalla.

    Hän pohtii, voitaisiinko maitotiloja kannustaa rokottamiseen maksamalla rokotetuista vasikoista parempaa hintaa.

    Suomessa sai noin vuosi sitten myyntiluvan sieraimeen sumutettava rokote Bovilis RSP Live Vet, joka voidaan antaa jo viikon ikäiselle vasikalle. Rokotteella pyritään vähentämään hengitystieoireita ja viruksen eritystä.

    Sumutettavan rokotteen teho alkaa maahantuojan mukaan viiden vuorokauden–viikon kuluessa ja kestää 12 viikkoa. Maahantuoja MSD Animal Health ei kommentoi rokotteen myyntilukuja.

    Eläinten Terveys ETT ry:n mukaan vasikoille sieraimeen annettavaa rokotetta oli viime marraskuuhun mennessä käyttänyt 12 tilaa, ja injektiorokotetta 19 tilaa. Käyttäjät olivat vasikkakasvattamoja.

    Tuuliniemen tilalla rokottaminen on ollut käytössä runsaan vuoden. Sierainsumutteena se on annettu pian vuoden ajan.

    Hänen kokemuksensa mukaan rokottaminen on vähentänyt antibioottien tarvetta ja tasannut vasikkaryhmien kasvua.

    "Uskon, että rokote ehkäisee myös sairauksia, jotka heikentävät kasvua, vaikka eläimen ei välttämättä huomata sairastavan."

    Rokotteen hinta on noin kymmenen euroa annosta kohden.

    "Onhan se kuluerä mutta maksaa itsensä takaisin", kommentoi vasikkakasvattaja Teemu Tuuliniemi Karviasta.

    Nykyisin tilalla lääkitään antibiooteilla yleensä alle kymmenen vasikkaa 60:n kasvatuserästä. Parhaimmillaan määrä on jäänyt kolmeen.

    Helsingin yliopistossa tehdyn vasikkatutkimuksen mukaan antibiootteja tarvitaan keskimäärin yli puolelle välitysvasikoista. "Se kuulostaa hurjalta. Tuotannon kannattavuus menee nopeasti, jos eläinlääkäriä ja lääkkeitä tarvitaan jatkuvasti", Tuuliniemi toteaa.

    Vaikka tilalla olisi terveydenhuoltosopimus joka mahdollistaa lääkkeiden luovuttamisen tilalle, lääkitseminen vie omaa työaikaa. Lisäksi jo lieväkin sairastelu heikentää vasikan kasvua.

    Tuuliniemen kasvattamon vasikoista harva oireilee enää alun jälkeen. "Joillekin oireileville riittää piristykseksi pelkkä kipulääke."

    Teemu Tuuliniemi peloteltiin kunnolla, kun hän kertoi harkitsevansa vasikkakasvattamoa, vaikka kotieläimistä ei ollut aiempaa kokemusta.

    "Kehotettiin varautumaan ainakin viiden prosentin kuolleisuuteen ja siihen, että kaikki sairastavat."

    Nyt takana on runsaat kolme vuotta vasikoiden kasvatusta ternistä teiniksi. Niistä synkimpänä vuonna kuolleisuus on ollut 1,5 prosenttia, viimeksi vain 0,3.

    "Ehkä sisuunnuin pelotteluista. Olen todella tarkka ja käytän paljon aikaa eläinten seurantaan."

    Tuuliniemi palkittiin torstaina HKScanin Vuoden nautatuottajana. Hän uskoo, että pienillä päivittäisillä rutiineilla on suuri vaikutus terveyteen.

    Vasikkaerät kasvatetaan omissa osastoissaan, eikä niillä ole yhteistä ilmatilaa. Osastolta toiselle siirryttäessä vaihdetaan myös vaatteet ja kengät, jotta mahdolliset taudit eivät kulje mukana.

    Kasvatuserien välissä tilat pestään ja desinfioidaan.

    Lue myös:

    Välitysvasikoista yli puolet tarvitsee mikrobilääkitystä – kolmanneksella on hengitystietulehdus kasvatustilalle tullessa