Hallitus: Suomeen lupa tuoda 3 000 kausityöntekijää lisää, kotimaan työttömille kannusteita maatilan töihin
Ulkomaisten kausityöntekijöiden pääsyä Suomeen helpotetaan.
Hallitus helpotti ulkomaisen kausityövoiman pääsyä maahan. Ukrainalaiset Olha Zdirinna (vas) ja Maryna Jarenzukh mansikkatilalla. Kuvituskuva. Kuva: Jarno MelaHallitus on tehnyt useita uusia päätöksiä liittyen kausityövoiman saatavuuteen.
Maahantulorajoituksia puretaan siten, että EU-maan kansalaiset saavat tulla Suomeen maatalouden kausitöihin muun työmatkaliikenteen tavoin 14.5. alkaen.
Maahantulo sallitaan kausitöihin EU:n ulkopuolelta 3 000 henkilölle.
Kun otetaan huomioon aiemmin sallitut ja huoltovarmuuden kannalta välttämättömiksi katsotut 1 500 työntekijää, yhteensä kausitöihin saa tulla 4 500 henkeä EU:n ulkopuolisista maista.
Voimassaolevia ohjeita kuljetuksista ja kahden viikon karanteenista jatketaan. Maa- ja metsätalousministeriö tarkentaa maahantuloon liittyviä ohjeistuksiaan.
Nykyiset päätökset koskevat kevään ja alkukesän tarpeita. Sadonkorjuun osalta päätetään erikseen tarvittavan työvoiman määrä 31.5. mennessä. Arviointiin vaikuttaa tuolloinen Covid19-tilanne lähtömaissa sekä kotimaisen työvoiman saatavuus.
Muutoksia on tiedossa myös työttömyysturvaan.
Ministeriö valmistelee määräaikaista korotusta työttömyysturvan suojaosaan. HS:n tietojen mukaan hallitus on sopinut siitä, että työttömyysturvan suojaosaa korotetaan määräaikaisesti 500 euroon.
Tavoitteena on kannustaa kotimaista työvoimaa maatiloille.
Samalla laajennetaan liikkuvuusavustuksen käyttömahdollisuuksia määräajaksi. Liikkuvuusavustus on saman suuruinen kuin peruspäiväraha ja työmarkkinatuki ja sen tarkoitus on helpottaa työn vastaanottamista kauempaa.
Luopumistukeen tehdään muutoksia. Luopumistuen osalta ansiotuloraja jätetään soveltamatta määräajaksi.
Hallitus esittää lisäksi ulkomaalaislain väliaikaista muuttamista niiden henkilöiden osalta, jotka työskentelevät maa-, metsä-, puutarha- ja kalatalouden työtehtävissä.
Työnteon aloittamista rajoittava karenssiaika poistettaisiin sellaisilta kansainvälistä suojelua hakeneilta, joilla on lain voimaan tullessa kansainvälistä suojelua koskeva asia vireillä joko Maahanmuuttovirastossa tai hallintotuomioistuimessa.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
