Uudenkaupungin soijatehdas harkitsee härkäpavun käyttöä raaka-aineena
Yhtiö sai uuden toimitusjohtajan Raision palveluksesta.Uudessakaupungissa sijaitseva Nordic Soya harkitsee härkäpavun käyttöä raaka-aineena soijan ohella. Tehtaan päätuote on soijarouhe. Härkäpavun avulla voitaisiin parantaa Suomen huonoa valkuaisomavaraisuutta.
”Arvioimme mahdollisuuttamme käyttää raaka-aineena soijapavun lisäksi kotimaista härkäpapua ja samalla olla omalta osaltamme nostamassa Suomen erittäin heikkoa valkuaisomavaraisuutta. Härkäpavun viljelyala on tänä vuonna jo 17 000 hehtaaria. Todennäköisesti soijapapu on kuitenkin merkittävin raaka-aineemme myös tulevaisuudessa”, sanoo Nordic Soya Oy:n hallituksen puheenjohtaja Denis Mattsson.
Lisäksi yhtiö kertoi keskiviikkona uuden toimitusjohtajan nimittämisestä. Lokakuun alusta toimitusjohtajana toimii Veli-Matti Reunasalo. Hän tulee yhtiön palvelukseen Raisioagro Oy:n liiketoimintajohtajan tehtävästä. Reunasalo on toiminut Raisioagrossa useissa eri johtotehtävissä ja hänellä on pitkä kokemus rehuliiketoiminnasta.
Uudenkaupungin soijatehdas on pyörinyt tämän vuoden ajan Nordic Soyan omistuksessa. Tehtaan rakentanut Finnprotein hakeutui konkurssiin vuonna 2014.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


