Uusi palvelu kertoo, mitenravinnepuutteet paikataan
Anne Kerminen esitteli Kotkaniemen koeruutuja viljelijäpäivän vieraille. Kimmo Haimi Kuva: Viestilehtien arkistoVIHTI (MT)
Viljakasvustot ovat nyt monin paikoin erittäin reheviä, ja ravinteista saattaa tulla pulaa.
Esimerkiksi mangaanin puutosoireita näkyy jo. Juhannuksen jälkeen niistä tulee varmasti paljon kyselyjä, Yara Suomen markkinointipäällikkö Anne Kerminen kertoi Kotkaniemen viljelijäpäivien osanottajille viime keskiviikkona.
Erikoiskasvilannoitteiden markkinointipäällikkö Aleksi Simula esitteli vieraille uutta Yara Megalab -kasvianalyysiä, joka sopii hyvin tähän tilanteeseen.
Analyysiä varten otetaan esimerkiksi viljalohkolta parin kourallisen kasvustonäyte, edustava eli monesta eri kohdasta koottu. Se lähetetään analysoitavaksi Viljavuuspalveluun. Viiden arkipäivän päästä sähköpostiin kilahtaa tieto näytteen ravinnepitoisuuksista.
Tähän saakka asiassa ei ole mitään uutta. Sitä on vasta seuraava vaihe: saman päivän aikana sähköpostiin saapuu Yaralta tieto, minkä lannoitteen ja millaisen määrän avulla puutos paikataan.
Simula toteaa, ettei aiemmasta milligrammaa kilossa -tuloksesta ollut viljelijälle paljon käytännön hyötyä, sillä sitä oli vaikea soveltaa käytäntöön. Nyt toimintaohje tulee samaan hintaan.
Analyysipalvelua on tarjolla viljoille, öljykasveille, perunalle, sokerijuurikkaalle, säilörehunurmelle, kaalille ja mansikalle. Mukaan on tulossa lisää erikoiskasveja.
Perustestin hinta on 44,20 euroa (alv 0) ja laajemman, vihanneksille sopivan 66,70 euroa. Lisäksi tulevat postituskulut.
Tämänhintaista testiä tuskin kukaan teettää rutiininomaisesti, Simula toteaa. Hänen mukaansa se sopiikin erityisesti kahteen tilanteeseen:
Kun kasvusto on hyvä ja satopotentiaalia paljon, testin avulla voi tutkia, missä on heikoin lenkki – tuleeko jostain yksittäisestä ravinteesta pula, joka leikkaa satohuipun.
Toinen käyttökohde on kasvusto, jossa näkyy puutosoireita.
Ravinnepuutokset olisi tosin syytä löytää jo ennen oireita, Kerminen korostaa.
”Kun esimerkiksi mangaaninpuutosoireet ovat näkyvissä, 40 prosenttia vegetatiivisesta kasvusta on jo menetetty.”
Ravinneanalyysin perusteella viljelijä voi ennakoida myös seuraavaa vuotta, esimerkiksi vaihtaa lohkon lannoitelajin paremmin soveltuvaan.
Viljalla kasvustonäytteen sopivin ottoaika on pari viikkoa korrenkasvun alusta. Näytteen voi ottaa lippulehtivaiheeseen saakka, mutta näin myöhäisessä vaiheessa ei lieviin puutoksiin enää tarvitse reagoida.
Testi ei sovellu kertomaan, vaatisiko vehnä lisätyppeä jyvien valkuaispitoisuuden nostamiseksi – näytteenotosta on liian pitkä aika jyvien muodostukseen. ”Testin vahvuus ja heikkous on se, että se kertoo täsmälleen näytteenottohetken tilanteen”, Simula toteaa.
Näytteen mukana ei saa olla yhtään multaa.
Jos kasvustoon on ruiskutettu lehtilannosta ennen näytteen ottoa, näyte pitää pestä ja kuivata ennen postitusta.
Analyysipalvelu tuli markkinoille tänä keväänä. Paketteja, joissa on näytteen lähetyskuori, muovipussit ja ohjeet, saa maatalouskaupoista tai tilaamalla Viljavuuspalvelusta.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
