Tervola vähentää lomittajia ensimmäisenä Suomessa
Tervolan paikallisyksikkö aikoo ensimmäisenä Suomessa irtisanoa maatalouslomittajia. Tähän asti lomittajista on ollut pulaa.Paikallisyksikössä neuvotellaan 16 lomittajan irtisanomisesta. Yhteensä siellä työskentelee 70 vakituista lomittajaa. Lomitusyksikkö kattaa Tervolan lisäksi Kemin, Keminmaan, Ranuan, Rovaniemen ja Simon.
Maatalouslomittaja Ilkka Markkanen epäilee, että neuvottelujen aluksi kunta mitoittaa työvoiman vähennykset yläkanttiin.
Tunnusteluja yt-neuvottelujen aloittamisesta on kantautunut muistakin kunnista, varsinkin pohjoisesta, Lomittajayhdistyksen toiminnanjohtaja Raimo Kivineva kertoo.
Maatilojen lukumäärä on vähentynyt viime vuosina nopeasti, minkä vuoksi lomittajia tarvitaan aiempaa vähemmän. Vuodenvaihteen lainmuutos korostaa lomitusten taloudellista ja tehokasta järjestämistä.
Mela ohjeistaa paikallisyksiköitä sopeuttamaan lomittajat niin, että heidän määränsä ja työaikansa vastaavat palvelujen kysyntää.
Lomituspalvelulaista poistettiin erillinen säännös siitä, mikä on lomittajien riittävä määrä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

