ATL: Naudanlihan tuottajahintaan Ruotsissa jopa kolmanneksen korotus, lihatalo hakee läpinäkyvyyttä
Sekavat lisät halutaan jättää historiaan.
Ruotsin ruokamarkkinoilla tapahtuu kehitystä, jota on odotettu Suomeenkin. Arkistokuva. Kuva: Sanne KatainenRuotsalainen lihatalo KLS muuttaa tuottajahinnoitteluaan. Tuottajille maksettavien sopimuslisien merkitystä vähennetään ja samalla lihan perushintaan tehdään korotus.
Ruotsalainen maatalousmedia ATL kertoo korotuksen vastaavan hieman yli kolmanneksen hinnankorotusta. Uusi malli koskee vain ensi viikosta lähtien tehtäviä uusia sopimuksia.
”Viljelijän pitäisi rahoitusneuvotteluja pystyä osoittamaan eläinten arvo. Näin ei ole pystytty tekemään piilolisien vuoksi”, sanoo Dennis Hörnquist KLS:stä.
Muutoksen yhteydessä KLS nostaa myös vastuullisuusmerkityn naudanlihan korvausta 5 kruunusta 7 kruunuun kilolta.
”Tämä johtuu kasvavasta kaupanketjujen kysynnästä tälle lihalle. Haluamme kannustaa vastuullista tuotantoa”, kertoo Hörnquist.
Uudistettu malli edellyttää, että viljelijät toimittavat tilakohtaiset tiedot ilmastolaskentaa varten.
”Haluamme läpinäkyvän hinnoittelun, joka todella kertoo arvon viljelijöille ja asiakkaille. Toivottavasti siitä tulee yksinkertaisempi ja oikeudenmukaisempi”, sanoo Dennis Hörnquist.
Heinäkuussa myös lihatalo Scan teki muutoksen naudan hinnoitteluun kaikkien sopimustensa osalta. Yrityksen mukaan hinnoittelu sopii paremmin vasikkapulasta kärsivään markkinaan. Scan on laajentanut parhaiten maksettavan painoluokan ylärajaa 25 kilolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat










