Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Lampoloissa märehtii vaatimattomia julkkiksia: ”Suomenlammas lienee suomalaisen maatalouden tunnetuin asia kansainvälisesti”, arvioi Juha Kantanen

    Arvokkaat alkuperäisrodut säilyvät parhaiten tuotantoeläiminä kotieläintiloilla, linjaa niiden säilytyksestä vastaava tutkimusprofessori Juha Kantanen.
    Kainuunharmasten jalostus on viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana harpannut ison loikan eteenpäin varsinkin lihakkuudessa, ja myös rodun rakenne on kehittynyt hyvään suuntaan.
    Kainuunharmasten jalostus on viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana harpannut ison loikan eteenpäin varsinkin lihakkuudessa, ja myös rodun rakenne on kehittynyt hyvään suuntaan. Kuva: Terhi Torikka

    Suomi tunnetaan maailmalla ehkä yleisimmin metallimusiikista, matkapuhelimista ja formulakuljettajista. Maatalouspuolen kansainvälisestä julkkiksesta puhutaan harvemmin.

    ”Suomenlammas lienee suomalaisen maatalouden tunnetuin asia kansainvälisesti”, arvioi tutkimusprofessori Juha Kantanen Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

    Rodulla on maailmalla hyvä maine erityisen korkean hedelmällisyytensä vuoksi.

    ”Se on yksi maailman hedelmällisimmistä lampaista ja pystyy tiinehtymään myös muulloin kuin syksyllä. Esimerkiksi Kiinassa on paljon kiinnostusta suomenlampaisiin”, Kantanen sanoo.

    Suomenlampaita on viety muun muassa Australiaan, Yhdysvaltoihin ja Iraniin. Runsaasti kiinnostusta on myös Venäjällä ja Valko-Venäjällä.

    Lampaat karitsoivat yleisimmin 1–2 karitsaa kerralla, mutta suomenlampaalle neloset ja viitoset eivät ole harvinaisuus. Enimmillään uuhi on poikinut yhdeksän karitsan vuonueen.

    Isojen monikkovuonueiden miinuspuoli on, että lammas tarvitsee niiden hoitoon ihmisen apua. Toisaalta karitsoista yhteensä saatava lihamäärä uuhta kohden on helposti suurempi kuin vähemmän karitsoja saavilla roduilla.

    Määrätietoinen jalostustyö on parantanut suomenlampaiden lihakkuutta. Se vahvistaa rodun asemaa, sillä lammastalouden päätuote on liha.

    Kantanen pitää rotujen säilymisen kannalta erittäin tärkeänä myös alkuperäisrotujen säilyttämisestä maksettavaa tukea ja toivoo villan arvon nousevan.

    ”Laadukas villa tekee suomenlampaasta hyvin monipuolisen. Senkin pitäisi näkyä tilipussissa.”

    Alkuperäisrotusopimuksia on tällä hetkellä suomenlampaista 221 tilalla, kainuunharmaksista 46 tilalla ja ahvenanmaanlampaista 16 tilalla. Lisäksi alkuperäisrotuisia eläimiä on katraissa, joille ei ole haettu alku­peräisrotutukea.

    Kantanen pitää tilannetta hyvänä. ”Rotujen elin­voimaisina säilymisen kannalta elävä populaatio lammas­tiloilla on kaikkein tärkein. Jos me täällä emme ylläpidä näitä rotuja, ei sitä tee kukaan muukaan.”

    Välillä jokin jalostuslampoloista lopettaa, mutta myös uusia aloittajia on.

    ”Luopujat tuovat tietysti takapakkia, mutta ammattitaitoisia kasvattajia on paljon”, Kantanen toteaa luottavaisena.

    Hän on erityisen tyytyväinen siihen, että kasvattajat ovat hyvin tietoisia rotujen monimuotoisuudesta ja eri sukulinjojen säilyttämisestä.

    ”Alkuperäisrodut ovat tällä hetkellä ihan moni­muotoisia, siitä ei ole huolta.”

    Monimuotoisuuden turvaamiseksi ylläpidetään geenipankkia. Elävä geenipankki on Pelson vankilan maatilalla Vaalassa. Sen katras siirtyy lähitulevaisuudessa Lappian ammattiopistoon, kun vankilan toiminta lakkaa.

    Lisäksi etenkin harvinaisimpien pässilinjojen suku­soluja säilötään pakastettuun geenipankkiin. Sinne ryhdytään kokoamaan nyt myös alkioita, joista ensimmäiset onnistuttiin tuottamaan Lukessa maaliskuussa. Tavoitteena on saada talteen noin 200 alkiota jokaisesta alkuperäisrodusta.

    ”Monimuotoisuus supistuu usein sukupolvittain. Mikäli näin käy kotimaisille roduille, voidaan tilannetta korjata aikaisemmista sukupolvista säilötyllä materiaalilla”, toteaa Juha Kantanen.

    Alkuperäisrodut ovat vanhoja, paikallisiin olosuhteisiin pitkän ajan kuluessa sopeutuneita rotuja.

    Suomessa on kolme alkuperäistä lammasrotua, kaikki ovat pohjoismaista lyhythäntäistä lammasrotutyyppiä. Suomalaisten rotujen erikoisuus on hyvä hedelmällisyys. Rotujen esivanhemmat lienevät saapuneet Suomeen kivikauden loppupuolella, noin 4 000 vuotta sitten.

    Suomenlammas on Suomen yleisin lammasrotu, joita on nykyisin vajaa 20 000 uuhta. Kainuunharmasta luultiin jo kadonneeksi, kun Pertti Hankonen 1980-luvulla aloitti rodun elvyttämisen. Nyt yksilöitä on lähes 2000, eikä rotua enää katsota uhanalaiseksi.

    Ahvenanmaanlammas on pienikokoinen, ja noin puolet yksilöistä on sarvipäisiä. Rodun edustajia on runsaat tuhat uuhta.