Typpi kasvattaa nurmen

Marko Räsänen tarkasteli vapun alla laidunnurmea ja totesi sen vielä erittäin märäksi. Salpietarin levitys sai odottaa ainakin viikon. Uutena kasvina tilalla kokeillaan siemenseoksessa rainataa. Kuva: Markku Pulkkinen

Maitoyrittäjä Marko Räsänen tarkastelee vapun alla nurmien kuntoa vielä lähinnä auton ikkunasta. Pellot ovat Hyvinkään Ridasjärvellä liian märkiä lannoitteen levitykseen.

"Talvituhoja ei onneksi juuri näy. Kymmenesosan lohkoista aiomme kuitenkin täydennyskylvää", Räsänen suunnittelee.

Neljän robotin tilalla on nurmialaa 156 hehtaaria, josta 17 hehtaaria on laidunta. Säilörehunurmet kasvavat pääosin eloperäisillä mailla. Siksi typpilannoitus on maltillista, keskimäärin 180 kiloa hehtaarille. Kivennäismaille Räsänen antaa typpeä 200 kiloa hehtaarille.

Ensimmäinen lannoitus tehdään rakeisella salpietarilla ja silloin nurmet saavat sata kilo typpeä. Levitys tapahtuu kaksilautasisella keskipakolevittimellä ja vie noin kolme päivää.

"Toiselle sadolle annamme 46 kiloa typpeä salpietarina ja lisäksi lietelantaa. Kolmas nurmisato saa pelkkää lietettä. Pellot kestävät lietelannan ajon paremmin kesällä kuin keväällä", Räsänen perustelee.

Osan lietelannasta, kuten nuorkarjapihatosta kertyvän kuivalannankin, Räsänen levittää antaa viljoille.

Siemenseoksena tämän vuoden kylvöissä Räsänen käyttää timotei-nurminata-rainataseosta. Apilaa nurmissa ei ole.

"Aikaisemmin seoksessa oli ruokonataa, mutta se ei oikein menestynyt hiesuilla. Rainataa kylvämme nyt ensimmäisen kerran. Satotavoitteena on 11 000 kuiva-ainekiloa hehtaarilta. Viime vuonna jäimme tavoitteesta jonkin verran. Valkuaispitoisuus vaihtelee sääoloista johtuen aika paljon ja se on ollut suuri haaste", Räsänen summaa.

Luonnonvarakeskus (Luke) on tutkinut kolmevuotisessa kokeessa Maaningalla ja Ruukissa typpilannoituksen vaikutusta nurmisadon määrään. Tulokset osoittavat, että typpilannoituksessa ei kannata pihistellä.

"Nurmilajikkeet ovat kehittyneet ja niiden satopotentiaali on valtava. Myös ilmaston lämpeneminen ja viljelytekniikan kehittyminen ovat parantaneet satoedellytyksiä. Timotei- ja nurminata voivatkin antaa taloudellisesti kannattavan sadonlisän vielä 300 kilon typpimäärällä, kun muut kasvuolot ovat kunnossa", tutkija Maarit Hyrkäs sanoo.

Tällä hetkellä nurmille annetaan keskimäärin vain 155 kilon typpeä hehtaarille. Nitraattidirektiivi rajoittaa typpimäärän nurmella 250 kiloon ja ympäristökorvaus maan multavuudesta ja niittokerroista riippuen 160–240 kiloon.

Hyrkäksen mielestä ympäristökorvauksen ja nitraattidirektiivin asettamaa typpilannoituksen ylärajaa näyttäisi olevan tarpeen nostaa, koska nurmen lannoitusoptimi on nykyisiä typenkäyttörajoituksia korkeammalla.

Luken kokeessa timoteille ja nurminadalle annettiin typpeä jopa 450 kiloa hehtaarille. Kivennäismailla sato parani 350 kilon typpimäärään saakka. Sitä suuremmista määristä ei ollut hyötyä. Eloperäisillä mailla typen optimimäärä on pienempi. Kuiva-ainesadot kivennäismailla olivat 250–350 kilon typpimäärillä kummallakin koepaikkakunnalla 12 000–14 000 kiloa hehtaarilta.

"Hyväkuntoisille nurmille kannattaisi antaa sallittu maksimimäärä typpeä, jos muut kasvuedellytykset ovat kunnossa. Se on myös taloudellisesti kannattavaa", Hyrkäs laskee.

Säilörehun laatu ei kärsinyt suuristakaan typpimääristä. Rehun raakavalkuaispitoisuus pysyi kohtuullisena myös korkeilla lannoitustasoilla. D-arvoa reilu typpilannoitus hieman alensi, mikä johtui korren osuuden kasvamisesta.

"Näyttääkin siltä, että nykyisillä lajikkeilla typpi ohjautuu sadonmuodostukseen, ei niinkään raakavalkuaispitoisuuteen, mikä on hyvä asia."

Nurmen lannoitus on painottunut ensimmäiselle ja toiselle sadolle. Kolmannelle sadolle annetaan typpeä hieman liian varovasti. Tutkimuksessa ensimmäinen nurmisato antoi vastetta 100 kilon, toinen sato 150 kilon ja kolmaskin sato 90 kilon typpilannoitukseen asti.

"Kolmaskin sato käyttää yllättävän paljon typpeä. Se oli uutta aikaisempiin tutkimuksiin nähden. Ensimmäisenä talvena nurmen talvehtiminen ei kärsinyt, vaikka kolmannelle sadolle annettiin reilusti typpeä. Seuraavina talvina tuhoja esiintyi jonkin verran korkeimmilla typpitasoilla", Hyrkäs kertoo.

Fosfori ja kalium ovat myös välttämättömiä ravinteita nurmelle, mutta eivät yhtä tärkeitä kuin typpi. Jos maassa on heikko varastokaliumtilanne, lisää kaliumlannoitus satoa merkittävästi. Jos kaliumia on runsaasti, ei kaliumlannoitus tuo satovastetta.

"Viljavuuskaliummäärityksen lisäksi kannattaa selvittää peltolohkojen varastokaliumpitoisuus ja tarkkailla rehun kaliumpitoisuutta. Jos rehun kaliumpitoisuus jää alle 17 gramman kiloa kohden, kannattaa kaliumlannoitusta lisätä", Hyrkäs opastaa.

Fosforin merkitys sadonmuodostukselle on typpeä ja kaliumia pienempi, sillä nurmi ottaa fosforia tehokkaasti maaperästä.