Markkinakatsaus: Itä-Euroopassa maidontuotanto laskussa, lännessä lypsetään lisää
Kiinan viljavarastojen kasvu ei hätkäyttänyt markkinoita.Maitotuotteiden hinnat jatkoivat laskuaan viime viikolla Uudessa-Seelannissa järjestetyssä GlobalDairyTrade -huutokaupassa.
Taustalla on Uuden-Seelannin ennakoitua runsaampi maitotuotoksen kasvu.
Hyvää maailmanmarkkinoilla on Kiinan piristyvä kysyntä maitotuotteille.
EU-maiden maidontuotantomäärä alitti elokuussa 0,1 prosenttia viime vuoden elokuun tuotannon, kerrotaan MTK:n markkinakatsauksessa.
Kerta oli ensimmäinen, jolloin tuotanto kääntyi laskuun sitten helmikuun 2017. Tammi–elokuun yhteenlaskettu maitomäärä oli edelleen 1,5 prosenttia viime vuoden vastaavan yläpuolella.
Voimakkainta tuotannon lasku oli Latviassa ja Liettuassa, joista edellisessä elokuun maitomäärä väheni lähes 10 ja jälkimmäisessä lähes 8 prosenttia.
Myös suurimmista tuottajamaista Hollannissa tilastoitiin noin kolmen ja Italiassa noin neljän prosentin lasku, mikä tarkoitti yhteensä noin 75 000 tonnin vähennystä maitomäärässä, katsauksessa kerrotaan.
Useissa maissa maitomäärän kasvu edelleen jatkui. Tanskan elokuulta tilastoitu kasvu oli viisi prosenttia, Belgian ja Irlannin 3,5 prosenttia. Se merkitsee yhteensä 64 000 tonnin lisäystä maitomäärään.
Komission julkaiseman tuottajahintatilaston mukaan syyskuussa maidosta EU-maissa keskimäärin maksettu hinta oli 35,05 senttiä kilolta.
Osin ennakollisiin tietoihin perustuvan tilaston mukaan tuottajahinta oli lähes kaikissa EU-maissa nousussa.
Syyskuun tuottajahinnat olivat keskimäärin kuitenkin lähes viisi prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa matalammat.
Sianlihan hinta Suomessa nousee tuotannon laskiessa.
EU:n tilastojen mukaan Suomessa e-luokan sian hinta lähestyy 1,64 euroa kilolta, kun taas EU-maiden keskihinta on painunut 1,36 euroon.
Suomessa tuotantomäärä on jyrkässä pudotuksessa, kun muualla Euroopassa tuotanto pääasiassa kasvaa viime vuoteen verrattuna.
Suomessa teollisuus joutunee kilpailemaan vähenevästä kotimaisesta tuotannosta, eikä ylituotanto paina enää teollisuuden kannattavuutta.
Toisaalta halpeneva tuonti luo painetta. Esimerkiksi Tanskassa sianlihan hinta on 1,26 euroa kilolta.
Kiinassa on löydetty jo 50 afrikkalaisen sikaruton tartuntatapausta. Viimeisimmästä raportoitiin viime viikolla. Tauti löytyi 119 sian sikalasta.
Taudin on epäilty levinneen sioille annettujen ruokajätteiden mukana. On myös herännyt epäilyksiä, että tauti leviäisi Kiinassa rehujen mukana.
Kananmunien tuotanto oli tammi–syyskuussa yhtä suurta kuin vuotta aiemmin, kertoo Kantar TNS Agri.
Loppuvuodesta munivia kanoja on keskimäärin viitisen prosenttia vuoden 2017 loppua enemmän, joten tuotanto tulee olemaan plussalla vuoden toisen puoliskon.
Koko vuodelle ennakoidaan parin prosentin kasvua kokonaistuotannon noustessa 76 miljoonaan kiloon.
Vuosi 2019 aloitetaan suuremmilla kanamäärillä ja tammi–kesäkuussa tuotanto tullee olemaan suunnilleen samaa tasoa vuoden 2018 kanssa.
Kesää kohti mentäessä kanamäärät nousevat viime kesää korkeammaksi.
Koko vuodelle ennakoidaan tuotannon pysyvän ennallaan tai kasvavan hieman, mikäli suunnitellut laajennusinvestoinnit toteutuvat ennen kesää, Kantar ennustaa.
Kananmunien kulutus on poikkeuksellisesi laskenut kuluvana vuonna. Kulutus kasvoi yhtäjaksoisesti 10 vuotta peräkkäin.
Kuluttajien asennemuutosta kananmunia kohtaan ei niinkään ole nähtävissä, ennemmin poikkeuksellisen lämmin kesä vaikutti kielteisesti kananmunien kulutukseen. Samaan aikaan eräiden kaupparyhmien harjoittama kananmunien tarjoushinnoittelu on laantunut.
Kananmunien omavaraisuusaste nousee edellisvuoden 112 prosentista 115 prosentin tietämille tuotannon kasvaessa ja kulutuksen laskiessa.
Kananmunien hinnat EU:ssa nousivat reippaasti vuoden 2017 lopulla hyönteismyrkkyskandaalin jäljiltä.
Hinnat lähtivät sukeltamaan helmi–maaliskuussa ja kävivät jo matalampana kuin ennen fiproniilikohua. Lokakuussa hinta oli yli neljänneksen pienempi kuin vuotta aiemmin.
Kokonaistuotannon EU-alueella ennakoidaan kasvavan muutamalla prosentilla. Kasvua ennakoidaan erityisesti Espanjaan ja Alankomaihin.
Yhdysvaltain maatalousministeriö Usda moninkertaisti Kiinan maissivarastojen koon markkinoiden yllätykseksi torstaina julkaistussa kuukausiraportissaan.
Mutta koska Kiina ei varastojaan maailmalle yritä myydä, jäi tiedon vaikutus vaisuksi. Muun maailman kysyntä-tarjonta -tilanne pysyi tiukahkona.
Maailman vehnäntuotantoennustetta nostettiin hiukan. Pariisin hyödykepörssissä vehnä alitti perjantai-iltapäivästä hienoisesti 200 euron rajan. Kotimaassa viljan hinnat ovat vakaat.
Kotimaan viljanostajat sekä tuottajajärjestö MTK ovat viestineet, että tämän syksyn kaurasadon laatu ei normaalivuotena kiinnostaisi mylläreitä.
Koko Itämeren alueella pieneksi jääneen kaurasadon takia pienien jyvien runsaus ja matala hehtolitrapaino eivät nyt Euroopan kauramyllyjä haittaa.
Toisin on kuitenkin ensi syksynä, jos sato on silloin niin sanotusti tavallinen.
Öljykasvien hinta oli Pariisissa nousussa perjantaina. Helmikuun noteeraus rapsille oli 377 euroa tonnilta.
Keski-Euroopan syysrapsien on kerrottu kärsineen pahoin. Nyt ensi syksyn noteeraukset ovat hieman alle kevättalven arvioitujen hintojen.
Perunaa on Luonnonvarakeskus Luken mukaan mahdollista myydä tänä talvena muualle Eurooppaan, koska satotaso on jäämässä siellä huonoksi ja hintataso on Suomea korkeampi.
Porkkanakilon tuottajahinta oli viime viikolla 1,01 euroa ja puolen kilon pussin veroton hinta 0,53 euroa.
Sipulin hinta oli 0,74–0,77 euroa kilolta 10 kilon säkissä ostajalle toimitettuna.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

