EU:n tilintarkastajat selvittävät, miten unioni on valmistautunut maitoalan markkinahäiriöihin – apuna ovat muun muassa maataloustuottajat ja meijeriteollisuus
Tarkastajat analysoivat tarkastuksessaan komission toimintapolitiikkaa ja jäsenvaltioiden ilmoittamia tietoja.
Eniten lehmänmaitoa tuotetaan Saksassa, Ranskassa, Britanniassa, Alankomaissa, Puolassa ja Italiassa. Kuva: Pekka FaliEuroopan tilintarkastustuomioistuin tutkii parhaillaan poikkeustoimenpiteitä, joihin EU ryhtyi maitoalan markkinahäiriöiden torjumiseksi vuosina 2014–2017.
Tarkastajat arvioivat, ovatko Euroopan komissio ja jäsenvaltiot nyt paremmin valmistautuneita maitoalan markkinoiden tulevien häiriöiden varalta.
Komissio katsoi maitoalalla olevan markkinahäiriöitä, sillä markkinoilla vallitsi maailmanlaajuisesti kysynnän ja tarjonnan epätasapaino, johon osaltaan vaikutti Venäjän päätös kieltää EU:sta peräisin olevien maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden tuonti.
Markkinahäiriöiden ehkäisemiseksi käyttöön otettiin turvaverkoksi kutsuttuja väliaikaisia toimenpiteitä. Niiden tarkoituksena on poistaa ylituotantoa markkinoilta. Toimenpiteisiin kuuluvat julkiset ja yksityiset ostot sekä voin ja rasvattoman maitojauheen varastointi.
Maidon tuottajahinnat laskivat EU:ssa noin kymmenellä sentillä per litra noin 30 senttiin litralta vuosina 2014–2015.
Tästä syystä komissio ryhtyi poikkeustoimenpiteisiin täydentääkseen turvaverkkoa. Toimenpiteissä oli kyse poikkeuksellisen avun myöntämisestä tilapäisesti niille kotieläintuottajille ja maidontuottajille, joihin häiriöt vaikuttivat eniten. Jäsenvaltioilla oli mahdollisuus täydentää EU:n antamaa rahoitusta omasta talousarviostaan.
EU:n talousarviosta rahoitetut toimenpiteet ovat maksaneet noin 740 miljoonaa euroa.
“Tutkimme, käytettiinkö EU:n määrärahat hyvin niin, että tuottajat saivat apua kriisistä selviämiseen. Selvitämme myös, onko komissio valmistautunut tuleviin markkinahäiriöihin”, Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen Nikolaos Milioni sanoo tiedotteessa.
Tarkastajat analysoivat tarkastuksessaan komission toimintapolitiikkaa ja jäsenvaltioiden ilmoittamia tietoja. He keräävät tietoja myös maataloustuottajilta, toimialajärjestöiltä ja meijeriteollisuudelta. Lisäksi tarkastajat tekevät tarkastuskäynnit Ranskaan, Italiaan, Irlantiin ja Suomeen selvittääkseen, miten toimenpiteet on käytännössä toteutettu.
Maidontuotanto muodostaa rahamääräisessä arvossa mitattuna EU:n maatalousalan suurimman osa-alueen eli 58 miljardia euroa vuonna 2018. Sen osuus maataloustuotannosta on 14 prosenttia. Kaksi kolmasosaa kaikesta meijereissä jalostetusta maidosta käytetään juuston ja voin tuotantoon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
