Tanskalaismunille salmonellatakuu heinäkuussa
Tanskalaisia kananmunia saa tuoda Suomeen heinäkuun alusta lähtien. Tanskalaisille kananmunille on myönnetty EU:ssa samanlainen salmonellaerityistakuu kuin suomalaiselle ja ruotsalaisellekin.EU:n komissio on hyväksynyt Tanskan hakemuksen salmonellaerityistakuusta kananmunille. Salmonellaa on onnistuttu vähentämään Tanskassa niin, että sitä todetaan enää alle prosentista maassa tuotetuista kananmunista.
Käytännössä erityistakuut tarkoittavat sitä, että tanskalaismunia saa alkaa tuoda Suomeen. Suomen Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Lea Lastikka ei kuitenkaan usko, että tanskalaismunien vyöryä olisi tulossa.
”Ruotsilla on ollut vastaava erityistakuu EU-jäsenyyden alusta lähtien. Siitä huolimatta Ruotsista ei ole juuri tuotu kananmunia Suomeen.”
Takuut vaikuttavat myös kananmunien vientiin Tanskan markkinoille. Komission myöntämä takuu edellyttää, että Tanskaan saa vastedes viedä vain salmonellattomia kananmunia.
Hakemus erityistakuusta on ollut Tanskalla vireillä jo vuosia. Erityistakuut astuvat voimaan 1. heinäkuuta.
Tanska on kolmas EU-maa, jolle erityistakuut on myönnetty. Tähän asti erityistakuut ovat olleet vain Suomella ja Ruotsilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

