Koituiko kuumuus tuhansien nautojen kohtaloksi Kansasissa?
Kuumuuden syytä kuolemiin ei voida varmistaa, koska massakuolemia on havaittu myös alueilla, joilla hellelukemat eivät ole olleet äärimmäiset.Tuhansien nautojen epäillään kuolleen kuumuden ja kostean ilman seurauksena Kansasissa Yhdysvalloissa, kertoo Agdaily. Verkossa ja Tiktokissa on levinnyt video kuolleista naudoista. Agent J -nimellä tviittaavan ihmisen henkilöllisyys ei selviä hänen twitter-profiilistaan.
Lämpötilan nousu tapahtui nopeasti, joten siihen ei ehditty varautua. Kuumuuden vaikutusta kuolemiin ei ole voitu varmistaa, koska nautoja on menehtynyt myös alueilla, joissa lämpämittari ei ole kivunnyt aivan huippulukemiin. Tapaus onkin kirvoittanut keskustelua siitä, onko massakuolemat aiheuttaneet jokin muu kuin kuumuus.
Karjan lämpöstressi on aina tähän vuodenaikaan huolenaihe Yhdysvalloissa. Ratkaisuksi on pohdittu ruokinta-aikataulujen sekä -annosten muutosta ja vesikaukaloiden lisäämistä.
Aiheesta kertoi myös The Guardian. Sen mukaan äärimmäisen kuuma sää jatkuu Persianlahden rannikolla ja leviää suurten järvien alueelle Pohjois-Amerikkaan. Mikäli karja ei pysty vilvoittelemaan, kuumuus voi aiheuttaa lisää kuolemia lähiaikoina.
Osalla karjasta on vielä talvikarva, mikä altistaa lämpöstressille. Myös erinäiset hengityselimien sairaudet ovat riski sille, että eläin kuolee kuumuuteen.
Nautojen massakuolemat ovat paha isku paikalliselle teollisuudelle, sillä moni tuottaja on vähentänyt karjaansa jo aiemmin kuivuuden ja kalliiden rehujen vuoksi. Naudanlihan kysyntä on kuitenkin pysynyt samana, mutta tarjonta on kiristynyt viime aikoina.
Kansas on Yhdysvaltain kolmanneksi suurin karjantuottaja Texasin ja Nebraskan jälkeen.
Alkuperäinen Agdailyn juttu videoineen löytyy täältä.
The Guardianin uutisen aiheesta löydät täältä.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




