Hyvinvointihakkeen työntekijät vaativat maatalouden turvaksi järeitä tekoja näpertelyn sijaan – "Suomessa ruoantuotanto on uhattuna ilman nopeita toimia"
"Jos sota jatkuu ja kylvöt jäävät Ukrainassa tekemättä, maailmalla tulee pula ruuasta ja sen saatavuutta tullaan käyttämään vahvana aseena. Julkisuudessa tähän mennessä esitetyt keinot tuntuvat näpertelyltä tilanteen vakavuuteen nähden", kirjoittavat Varavoimaa Farmarille muutoksiin -hankkeen työntekijät.
Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan Välitä viljelijästä -projektia vaaditaan pysyväksi toiminnaksi. Kuva: Jaana KankaanpääMTK-Satakunnan Varavoimaa Farmarille muutoksiin -hankkeen työntekijät vaativat kannanotossaan järeitä toimia maatalouden ja elintarviketuotannon turvaamiseksi.
Lainojen lyhennysvapaita tarvitsevien tilojen on saatava ne kuluitta vuosiksi 2022–2023. Lisäksi maksuvalmiuslainoihin täytyy saada tuntuvasti lisää määrärahoja. Laina-aika olisi 15 vuotta, kiinteä korko yksi prosentti ja valtiontakaus 100 prosenttia, esittävät kannanoton allekirjoittaneet Riitta Seppälä Porista, Antero Kaappa Kankaanpäästä ja Virve Hindström Sastamalasta.
Tuottajahintoja on korotettava niin, että tuotanto on koko ajan kannattavaa ja maatalouskiinteistöt on vapautettava kiinteistöverosta, kannanotossa vaaditaan.
Myel-maksuihin on saatavat korotonta maksuaikaa vähintään vuoden loppuun, lomitusmaksuja on alennettava täksi vuodeksi 50 prosenttia ja Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan Välitä viljelijästä -projekti on saatava pysyväksi toiminnaksi.
Allekirjoittajat esittävät myös, että maatilojen veroja, eläkemaksuja ja lomitusmaksuja ei laiteta tämän vuoden aikana ulosottoon. Vastaavasti jo ulosotossa olevien verojen ja maksujen perintä pitää keskeyttää.
Perintätoimistoille pitää asettaa kulukatto ja korkokatoksi Suomen Pankin viivästyskorko 1 prosenttia.
Maatalouden energiavero pitää palauttaa täysimääräisenä. Lisäksi on panostettava vahvasti kotimaiseen energiantuotantoon, Seppälä, Kaappa ja Hindström kirjoittavat.
"Jos sota jatkuu ja kylvöt jäävät Ukrainassa tekemättä, maailmalla tulee pula ruuasta ja sen saatavuutta tullaan käyttämään vahvana aseena. Myös Suomessa ruoantuotanto on uhattuna ilman nopeita toimia. Jos raha ja ruoka ovat vastakkain, kumpi on tärkeämpi?", allekirjoittajat kysyvät.
"Kustannusten raju hinnannousu on aiheuttanut sen, että maatalousyrittäjät harkitsevat tuotannon lopettamista, koska ovat uupuneita ja turhautuneita tilanteeseen, jossa tuotannon kannattavuus on kadonnut."
Varavoimaa Farmarille -hankkeen työntekijöistä tilanne on järkyttävä tosiasia tilanteessa, jossa kaikki keinot pitäisi käyttää ruokahuollon varmistamiseen.
"Julkisuudessa tähän mennessä esitetyt keinot tuntuvat näpertelyltä tilanteen vakavuuteen nähden. Aikaa ei ole tuhlattavaksi."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


