Irlanti valmis avaamaanmaitohanansa maailmalle
Irlannissa suuri osa lehmistä on laitumella lähes ympäri vuoden. David Hannonin tilalla 180 lehmää laiduntaa 72 hehtaarin alalla helmikuusta joulukuuhun. riitta mustonen Kuva: Viestilehtien arkistoDUNSANY, IRLANTI (MT)
Irlantilaistuottajat odottavat innolla EU:n maitokiintiöiden poistumista 2015.
Virallisena tavoitteena on kasvattaa maidontuotantoa puolella vuoteen 2020 mennessä. Kasvutavoite vastaa suunnilleen Suomen nykyistä maitokiintiötä. Naudanlihantuotannossa kasvutavoite on viidennes.
”Ruuan tuotannon lisääminen kestävällä tavalla on suuri haaste koko maailmassa. EU:n maatalousuudistus antaa Irlannille mahdollisuuden kasvattaa tuotantoaan”, maatalousministeri Simon Coveney painotti EU:n maatalousministerikokouksen yhteydessä järjestetyllä tilavierailulla Dublinin luoteispuolella.
Irlannin maatalous on viritetty vientimarkkinoita varten. Maa tuottaa ruokaa kymmenen kertaa niin paljon kuin se kuluttaa.
Vihreän saaren vahvuutena ovat nurmet, jotka peittävät noin puolet maan pinta-alasta.
Leuto ja sateinen ilmasto mahdollistaa lähes ympärivuotisen laidunnuksen. Keskimääräisenä vuonna nurmen kasvu alkaa maaliskuun puolen välin tietämillä ja jatkuu marraskuulle saakka.
Suurin osa lehmistä viettää elämänsä laitumella lyhyttä talvikautta lukuun ottamatta. Nurmipohjaisen ruokinnan haasteena on saada eläimet poikimaan samaan aikaan alkuvuodesta, jotta rehun suurin tarve osuu kohdilleen nurmen nopeimman kasvuvaiheen kanssa huhti-toukokuussa.
”Tuotannon kasvattaminen perustuu kolmeen asiaan. Lisätään nurmen tuotantoa, tehostetaan sen hyväksikäyttöä ja parannetaan lehmien hedelmällisyyttä”, tutkija Padraig French Irlannin maatalouden tutkimuskeskuksesta kertoo.
Tuotannon kestävyys korostuu kasvusuunnitelmissa. Jo 40 000 maatilaa on mukana sertifiointiohjelmassa, jossa tilan tuotannolle lasketaan yksilöllinen hiilijalanjälki. Mittareina käytetään muun muassa laidunnusajan pituutta, poikimistiheyttä, kasvunopeutta, typpilannoituksen määrää ja lannan käsittelyä.
”Viljelijälle mittarit antavat mahdollisuuden parantaa tuotannon kannattavuutta. Toisaalta voimme sertifikaatin avulla markkinoida irlantilaista tuotantoa ekologisesti kestävänä”, Padraig Brennan irlantilaisruuan markkinointiyhtiöstä Bord Biasta sanoo.
Jo nykyisin maidontuotannon hiilidioksidipäästöt ovat Irlannissa EU:n matalimmat ja naudanlihassa viidenneksi alhaisimmat. Tavoitteena on kuitenkin laskea maitolitraa tai lihakiloa kohti syntyviä päästöjä entisestään.
Irlantilaistutkijoiden mukaan päästöjen vähentäminen hyödyttää myös viljelijää, joka pystyy samalla parantamaan tuotannon kannattavuutta.
Hyvistä oloistaan huolimatta myös Irlannin viljelijät ovat luonnon armoilla.
Viime kesän poikkeuksellisen runsaat sateet yhdessä kovan talven ja myöhään alkaneen kevään kanssa ovat ajaneet maan maatalouden vaikeaan rehukriisiin.
Jo toista tuhatta rekkakuormaa eläinten rehua on tuotu ulkomailta ja jopa lentokenttien suoja-alueita on niitetty maan monimiljoonaisen karjan ruokkimiseksi. Rehun puute on lisännyt eläinten kuolemia ja ajanut monet viljelijät epätoivon partaalle.
Tuottajajärjestöjen mukaan rehukriisi aiheuttaa tiloille ainakin miljardin euron ylimääräiset kustannukset. Tuottajat ovat muun muassa vedonneet maan hallitukseen, että se hakisi tukea EU:n solidaarisuusrahastosta.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
