Kyyttöyhdistyksestä genomiarvosteluun –suomalaista lypsykarjaa on jalostettu jo 125 vuotta

Itäsuomenkarjan Heluna Itä-Suomen Maatiaisnäyttelyssä Kouvolassa vuonna 1910. 3.palkinnon saaneen Helunan vuosituotos oli 2786 kiloa maitoa.  Kuva: Kirjan kuvitusta / Keski-Suomen museo

Suomessa on suunnitelmallisesti jalostettu lypsykarjaa jo vuodesta 1898, jolloin ensimmäinen jalostusyhdistys perustettiin kyytölle eli itäsuomenkarjalle. Tätä seurasivat pian ayrshire, länsisuomenkarja ja pohjoissuomenkarja.

Saman organisaation alle eri rotujen jalostus siirtyi 1960-luvun lopulla. Tuore Faba osk:n julkaisema Kantakirjasta genomiaikaan – suomalainen lypsykarjanjalostus 125 vuotta -kirja käy läpi suomalaisen lypsykarjanjalostuksen kehityksen varhaisista vaiheista nykypäivään.

Teos kuvaa maidontuotannon nykytilaa ja tulevaisuutta sekä luo kuvaa siitä, miten tuotosseurannan, talouslaskennan, rehuntuotannon ja teknologian kehitys on vaikuttanut jalostukseen ja suomalaisten karjojen kehitykseen. Teoksessa on mukana runsaasti upeita vanhoja kuvia sekä sonneista että lehmistä paitsi näyttelyissä myös evakossa, lypsyllä ja kärryjä vetämässä.

Nykylehmät ovat selvästi kookkaampia kuin runsaat sata vuotta sitten. Juho Vanhatalo ja Vanhatalon Nea-Villarosa poseerasivat Okrassa vuonna 2019.  Kuva: Kari Salonen

Alkuvaiheessa ulkomuoto ja rodun erottautuminen muista olivat valinnassa ja kantakirjaan hyväksymisessä tärkeitä.

Ulkomuotojalostusta vastaan ryhtyi ponnistelemaan Suomen eläinjalostustutkimuksen ensimmäinen professori Toivo Terho. Hän esimerkiksi osoitti lehmistä keräämällään aineistolla, että vedinten pituudella ei ollut yhteyttä maitomäärän tai maidon rasvapitoisuuteen.

Aluksi eläinvalinta perustui lehmien voirasvan tuotokseen. Vähitellen sonneille laskettiin tyttärien keskiarvoja ja löydettiin parhaat sonnit. Agronomi Mikko Varo oivalsi verrata lehmän tuotosta prosenttisena tai suhteellisena poikkeamana karjan keskitasosta. Näin saatiin poistettua eläimen kotitilan olosuhteiden vaikutus.

Tilastomatemaattiset menetelmät yhdessä perinnöllisyystieteen kanssa ovat antaneet luotettavat työkalut eläinten perinnölliseen arvioimiseen. Jalostettavia ominaisuuksia on tällä hetkellä yli sata.

Lehmien maitotuotos on 125 vuoden aikana lähes viisinkertaistunut. Samalla koko, rakenne ja käyttöominaisuudet ovat muuttuneet. Myös rotujakauma on nykyisin erilainen kuin jalostusyhdistysten alkuvaiheissa.

Autonomian aikana ennen vuotta 1917 senaatti rahoitti useiden rotujen tuontia. Niistä ayrshire pärjäsi parhaiten, koska se oli vastustuskykyinen tuberkuloosia vastaan. Se siirtyi ykkösroduksi suomenkarjan jälkeen. Nykyisin maailman yleisin lypsyrotu holstein on kärjessä myös Suomessa. Maahan on tuotu myös uusia lypsyrotuja kuten jersey ja brown swiss.

Teos on lahjoitettu kaikkien suomenkielisten kuntien pääkirjastoihin.  Kuva: Faba Osk

Suuri murros lypsykarjan jalostuksessa oli keinosiemennys, joka aloitettiin Suomessa vuonna 1947. Pakastettua siementä alettiin käyttää 1960-luvun puolivälissä, mikä vilkasti siemenen vaihtoa maakuntien ja maidenkin välillä.

Uudelleen jalostuksen mullisti 2000-luvulla käyttöön otettu sukupuolilajiteltu siemen. Suomessa on oltu edistyksellisiä myös alkionsiirron käytössä parhaiden lehmien jälkeläismäärän lisäämiseksi.

Uusin jalostuksen alue on genomiikka, johon perustuva valinta on tehostanut ja aikaistanut eläinvalintoja. Nuorsonnien testaamisesta on voitu luopua ja kaikki keinossiemennyssonnit ovat genomiarvosteltuja.

Kaikki keinosiemennyssonnit ovat nykyisin genomiarvosteltuja. MT:n arkistokuva sonniasemalta.  Kuva: Jaana Kankaanpää

Pohjoismainen jalostus on pohjautunut jo pitkään terveysominaisuuksien jalostamiseen ja kansainväliset arvostelut ovat osoittaneet, että Pohjoismaissa on selvästi monia muita maita terveempiä lehmiä.

Jalostusta ohjaavat eettiset periaatteet ja luotettava tieto. Jalostuksen avulla on saatu parannettua karjatalouden ympäristötehokkuutta ja pienennettyä metaanipäästöjä.

Kirjan koonneen Faban kimmokkeena teokseen oli lisätä luottamusta tietoon ja tutkimukseen perustuvaan jalostukseen sekä luoda pohjaa jalostuksen tulevaisuudesta käytävään keskusteluun. Historian on kirjoittanut on suuri joukko alan asiantuntijoita. Teksti on paloiteltu mukavasti kokonaisuuksiin ja alan käsitteet sekä tekstissä esiintyvien henkilöiden taustat on avattu selkeästi.

Kirja on kattavasti saatavilla, sillä Faba on lahjoittanut kappaleen Suomen jokaisen suomenkielisen kunnan pääkirjastoon.