Suomen tavoitteet toteutumassa cap-uudistuksessa
Tuotantoon sidottu tuki nousee, metsäisille alueille tulee vapautus viherryttämisestä. Sokerikiintiöt päättymässä 2017 tai 2018.LUXEMBURG (MT)
EU-maat ja Euroopan parlamentti ovat päässeet sopuun suuresta osasta EU:n maatalouspolitiikan uudistusta. Suomi on saamassa läpi tavoitteensa tuotantotukien noususta ja viherryttämisen metsäpoikkeuksesta.
”Olemme periaatteessa päättäneet monesta merkittävästä kysymyksestä. Pari isompaa asiaa jää vielä huomiselle”, jäsenmaiden puolesta neuvotteluja vetävä Irlannin maatalousministeri Simon Coveney sanoi tiistai-aamuna Luxemburgissa.
Coveneyn mukaan myös vaikeimpana pidetty kysymys jäsenmaiden sisäisten tukierojen tasauksesta on ratkaistu.
3 kasvia yli 30 hehtaarin tiloille
Suomen kärkitavoite tuotantoon sidottujen cap-tukien osuuden kasvusta toteutuu. EU:ssa tuotantotukien enimmäismäärä nousee 13 prosenttiin, minkä lisäksi voidaan maksaa 2 prosenttia proteiinikasveille. Tietyt maat kuten Suomi, saavat komission luvalla maksaa myös 13 prosenttia suuremman osuuden tuotantoon sidottuna.
Tuotantoon sidottujen tukien tuotelista ei laajene. Myöhemmin tuotteita, kuten sika ja siipikarja voitaisiin komission luvalla kuitenkin lisätä listalle.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) on tyytyväinen ratkaisuun.
”Se on perustava muutos EU:n maatalouspolitiikassa. Tuskin kukaan osasi odottaa tällaista tulosta”, Koskinen kommentoi tiistaina Luxemburgissa.
Tavoite metsäisten alueiden viherryttämispoikkeuksesta on myös toteutumassa. Yksityiskohdat ovat vielä auki, mutta käytännössä lähes koko Itä- ja Pohjois-Suomi vapautetaan ekologisen alan vaatimuksesta.
Muilla kuin metsäisillä alueilla ekologisen alan vaatimus on 5 prosenttia, mutta sitä voidaan myöhemmin kasvattaa. Vaatimus koskee vain yli 15 hehtaarin tiloja. 3 kasvin viljelyvaatimus koskee yli 30 hehtaarin tiloja. 62 leveyspiirin pohjoispuolella, eli C-alueella riittää kuitenkin 2 kasvia.
Nuorille korotus hehtaaritukeen
Nuorille viljelijöille tulee korotus hehtaaritukeen koko EU:n alueella. Nuoren viljelijän määritelmä riippuu sekä iästä että siitä kuinka kauan tilaa on viljellyt. Suomessa nuorille kohdennetaan erikseen noin 10 miljoonaa euroa.
Käytännössä rahat otetaan vanhemmilta viljelijöiltä. Lisäksi jäsenmaat voivat maksaa aloitus- ja investointitukia maaseudun kehittämisohjelmista.
Lfa-uudistus lykätään näillä näkymin vuoteen 2018. Suomi voi kuitenkin ottaa uudet kriteerit käyttöön jo 2015 alusta.
Sokerikiintiöt loppuvat todennäköisesti 2017, vaikka parlamentin edustajat ajavat edelleen vuotta 2018.
Sinetti huomenna Brysselissä
Suurimmat auki olevat kysymykset ovat suurimpien EU-tukien leikkaus ja se missä määrin Europarlamentti pääsee vaikuttamaan maatalouspolitiikan toimeenpanoasetuksiin.
Ministerit sopivat tänään omista kannoistaan auki oleviin asioihin.
Huomenna keskiviikkona käydään vielä yhdet neuvottelut europarlamentaarikkojen kanssa. Lopullisesti kompromissin siunaa parlamentin maatalousvaliokunta huomenna Brysselissä kello neljä Suomen aikaa.
Juttua täydennetty klo 13:22.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

