Lohkolaidunnus viisinkertaisti nurmisadon – ”Nurmi ei tuota satoa, jos se ei saa levätä välillä”
Karja hakeutuu laitumella aina sinne, missä nurmi on maittavinta.Laidunnurmi on halpaa rehua, mutta monella tilalla siitä ei saada kaikkea irti.
NurmiNauta-hankkeeseen osallistui tila, jolla on 20 hehtaaria laidunalaa ja 70 emon lihakarja. Yksinkertaisin keinoin sen laidunnurmisato saatiin viisinkertaistumaan, hankkeen vetäjä Essi Tahvola kertoo.
Aiemmin tilan laidunala oli jaettu kahtia. Kumpaakin laidunsi oma ryhmänsä läpi kesän.
Karja hakeutuu laitumella aina sinne, missä nurmi on maittavinta. Suurilla syöttölohkoilla osa alasta tallautuu ja sen kasvu heikkenee, osassa ruoho vanhenee, kasvaa liian pitkäksi maistuakseen eläimille ja menee hukkaan.
Kun tilalla siirryttiin lohkolaidunnukseen, jossa aina vain osa alasta on käytössä ja osa saa kasvaa rauhassa, sato saatiin moninkertaistumaan.
”Nurmi ei tuota satoa, jos se ei saa levätä välillä”, Tahvola korostaa. Siksi lohko- tai kaistalaidunnus on tehokkaan laiduntuotannon edellytys.
Moni kuitenkin suhtautuu näihin menetelmiin kielteisesti, koska aitaustyötä pidetään kalliina ja aikaavievänä
Hankkeessa kokeiltiin esimerkiksi laidunpyöriä. Ne ovat metallikehikoita, joiden keskeltä aitalanka kulkee. Koko aitaa on helppo siirtää paikasta toiseen vain tarttumalla sen molempiin päihin ja vetämällä.
”Kalliitahan ne ovat, viiden pyörän paketti riittää 100‒120 metrille ja maksaa noin 500 euroa”, Tahvola kertoo. ”Mutta kahdella paketilla saa jo laidunnukseen melkoisesti tehoa ja työnsäästöä.”
Tehokkaan laiduntamisen periaatteet eivät ole monimutkaiset: pitää ymmärtää nurmen luontainen kasvurytmi ja sen ymmärryksen pohjalta välttää yli- ja alilaidunnusta.
Lisäksi viljelijän pitäisi tunnistaa laitumen sato- ja rikkakasvit.
”Laiduntaminen on alalle tärkeä imagotekijä. Siitä pitäisi tehdä tiloille kannattavaa ja haluttavaa”, Tahvola korostaa.
Lue lisää:
Luonnonlaidun voi olla monimuotoisuuden aarreaitta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




