Venäjä lisää voimakkaasti kasvihuoneviljelyä
Vyborgec-tilan työntekijät käsittelevät kurkuntaimia. Tilan kasvihuoneissa työskentelee 115 henkeä. Tuure Kiviranta Kuva: Viestilehtien arkistoPIETARI, VENÄJÄ (MT)
Pietarin alueella kasvihuonetuotanto kasvaa ja tuotannossa investoidaan uuteen tekniikkaan.
”Venäjän hallituksen tavoitteena on 2 000 hehtaaria uutta kasvihuonepinta-alaa vuoteen 2020 mennessä”, kasvihuonetarvikkeita Venäjälle toimittavan Helle-techin Timo Helle kertoo.
Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Tiken mukaan Suomessa viime vuonna kasvihuoneviljelyn kokonaispinta-ala, vihannekset ja koristekasvit yhteensä, oli 401 hehtaaria.
Helle epäilee, että tavoite ei tule toteutumaan, mutta tuhat uutta hehtaaria on hyvin mahdollista. Muutaman vuoden päästä Pietarin alueella voi olla kurkusta jo ylituotantoa, Helle arvioi.
Se voisi hänen mukaan johtaa jopa kurkun tuontiin Venäjältä Suomeen.
Venäjän ruokamarkkinat tunteva konsultti Pekka Honkala arvioi, että vaikka kurkuntuotanto Pietarin seudulla kasvaa, riittää Venäjällä ostajia vielä eurooppalaisillekin puutarhatuotteille.
”Venäjä on iso maa ja tuotteet leviävät Pietarista eteenpäin isolle alalle.”
Kasvihuoneiden rakentamista hidastaa Venäjällä monimutkaiset lupakäytännöt ja rakennussäännökset sekä pankkien byrokraattisuus.
Sähkö maksaa Venäjällä 8–11 eurosenttiä kilowattitunnilta ilman veroa. Kaasu on kuitenkin halpaa ja siksi kasvihuoneyrittäjät tuottavat sähköä kaasusta. Tällöin sähkölle tulee kustannusta noin 4 senttiä kilowattitunnilta.
Vyborgec-tilalla aivan Pietarin vieressä on investoitu uuteen 9 hehtaarin kasvihuoneeseen, jossa viljellään kurkkua.
Lisäksi tilan vanhoissa kasvihuoneissa viljellään muutaman hehtaarin alalla salaattia ja yrttejä. Kasvihuoneet työllistävät 115 työntekijää.
”Sato myydään pääasiassa Pietariin, mutta joskus tuotteita on viety Moskovaan asti”, kurkunviljelyssä esimiehenä toimiva Taruna Tyriseva kertoo.
Kurkku on venäläisten kasvihuoneiden ykköskasvi. Myös tomaatin, paprikan, salaatin ja yrttien viljely on lisääntymässä.
Satotasot ovat Suomea heikommat. Tehokkaampaan viljelyyn hankitaan oppia muun muassa hollantilaisilta puutarhureilta, joita työskentelee useilla puutarhoilla Venäjällä.
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
