Maidontuotantoromahti Argentiinassa
Maidontuotanto Argentiinassa on kärsinyt hallituksen poukkoilevasta politiikasta aivan samoin kuin muutkin tuotannonalat. Maa tuottaa nyt saman verran maitoa kuin vuonna 1999, mutta tuottajia on neljännes vähemmän.
Argentiinan maatalousjärjestön talousinstituutin asiantuntijan Ezequiel G. de Freijon mukaan maatalouden todellisuus on surkea. Argentiina oli ruuantuotannossa kymmenen vuotta sitten yksi maailman parhaita. Tuotanto kasvoi vuodesta 1994 vuoteen 2000 peräti 70 prosenttia.
Sitten kasvu hidastui ja viimeksi kuluneiden kuuden vuoden aikana nousu on jäänyt alle kahteen prosenttiin.
De Freijon mukaan syyt ovat maatilojen ankarassa verottamisessa ja hallituksen laatimissa vientisäännöissä, jotka koskevat niin lihaa, maitoa kuin viljaakin.
”Hallitus poistaa tärkeät toimijat vientimarkkinoilta ja tuotteet jäävät kotimarkkinoille. Meijerit joutuvat laskemaan hintoja, samoin tuottajat, kun kotimarkkinat eivät vedä kaikkea tuotettua.”
Tilanne on johtanut siihen, että kylvöala on pienin yli sataan vuoteen. ”Ja silloin kylvettiin hevosilla”, de Freijo hymyilee vinosti.
Viennin säännöstelyn takia maidontuottajat menettivät viime vuonna yhden kuukauden tuotannon arvon. ”Jos et noudata hallituksen määräämää hintaa supermarketissa, hallitus ei anna vientilupaa. Tämä on aiheuttanut shokin. Kaikki tuotanto vähenee.”
Esimerkiksi maitojauheessa argentiinalaisilla on de Freijon mukaan maailman paras hinta, mutta vienti vain laskee. ”Se on tragedia!”
Viljelijöiden keskusteluvälit hallituksen kanssa ovat poikki. De Freijon mukaan se ei johdu siitä, etteivät viljelijät kertoisi ongelmistaan, vaan siitä, että hallitus ei kuule.
”Myös elintarviketeollisuus pelkää hallituksen puuttumista asioihin. Vientilupa saattaa mennä tai jopa koko bisnes.”
Lisäongelmia aiheutuu siitä, että inflaatio laukkaa hurjaa vauhtia ja nostaa kustannuksia. Maidontuotannon kustannukset ovat nousseet 77 prosenttia vuodesta 2008.
Argentiinalaiset käyttävät paljon maitotuotteita. Maidonkulutus on noussut 200 litraan henkeä kohti vuodessa ja argentiinalainen jäätelö kilpailee herkullisuudessaan italialaisen kanssa. Maan kansallisherkku, dulce de leche eli suomalaisittain kinuski, valmistetaan kermasta ja sokerista ja sitä nautitaan joka aamiaispöydässä.
RIITTA MUSTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
