Sikaloiden ja kanaloiden rakentamishalut lopahtivat
Investoinnit maidontuotantoon ja lihakarjaan jatkuvat viime vuoden tahdissa.Maatalouden investointitukia haettiin elokuun puolivälissä päättyneellä vuoden kolmannella hakukierroksella 334 hankkeeseen.
Maaseutuviraston kokoaman yhteenvedon mukaan hakemusten määrä pysytteli likimain ennallaan.
Sikaloiden ja siipikarjatilojen ahdinko alkoi näkyä hakemusten määrässä jo toisella hakukierroksella helmi–maaliskuussa ja kolmannella kierroksella hakemusten määrä romahti.
Koko maassa jätettiin vain kolme pienehköä emakkosikalan laajentamista koskevaa investointitukihakemusta sekä yksi emakkosikalan ja lihasikalan tukihakemus. Lisäksi yksi broilerihalli tulee työn alle, mikäli elykeskus hyväksyy hakemukset.
Viiden hankkeen kustannusarviot ovat yhteensä 2,2 miljoonaa euroa, kun vastaavalla hakukierroksella vuosi sitten tuki myönnettiin yli 7,2 miljoonan euron hankkeille.
Ero on käytännössä vielä suurempi, sillä vireille tulleista hakemuksista karkeasti neljännes hylätään ja euroina hylkyyn menee vielä enemmän, liki 40 prosenttia hakemuksista.
Sikaloiden ja siipikirjan investointitukien tilanne on ristiriitainen, sillä Suomi sai EU:lta luvan rahoittaa 33 000 eläinpaikan lisäystä yksimahaisten tuotannossa.
Tämän vuoden kolmen ensimmäisen hakukierroksen aikana potista on käytetty ehkä vain 2 000 eläinpaikkaa.
Vuoden neljäs investointitukien hakukierros käynnistyi maanantaina ja hakupapereita otetaan vastaan 19. lokakuuta saakka.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

