Lukijalta: Harvennushakkaajan löytäminen saaristometsään on lähes mahdotonta ‒ onko suojelu ainoa vaihtoehto?

Omistan puolet noin 10 hehtaarin metsäpalstasta Vaasan saaristossa. Olen pidemmän aikaa etsinyt tekijää harvennushakkuille 1990-luvulla tehdyn avohakkuun jälkeen.

Hakemiseni tiivistyi, kun Metsäkeskus muistutti kirjeellään, mitä pitäisi tehdä. Ajankohtainen metsien käytön kielto- ja suojelukeskustelu myös vauhditti etsintääni. Haluaisin talousmetsäni kasvu- ja tuottokuntoon lapsille ja lapsenlapsille.

Tekijän saaminen saaristometsään on osoittautunut lähes mahdottomaksi. Joko ala on liian pieni tai liian suuri, jotta työ olisi kannattavaa sekä tekijälle että omistajalle. Kaikki isot ja myös pienemmät Pohjanmaan alueen metsätoimijat kieltäytyvät työstä, vaikka hakkuutoimiin tulisi naapuri, jolla saman suuruinen alue.

Olen käynyt läpi myös metsään.fi-sivun palvelutarjontaa lähialueeltani. Tarjontaa on lähinnä konsultoinnille, arvioinneille ja kiinteistökaupoille sekä muutaman ongelmapuun kaadoille. Metsän ympärille on syntynyt paljon erilaista palvelutarjontaa, mutta erittäin vähän pienmetsänomistajan hakkuutarpeita palvelevaa yrittäjyyttä.

Tekee mieleni kysyä, mitä MTK, SLC, Metsänomistajat, Metsänhoitoyhdistykset ja mitä kaikkia näitä organisaatioita nyt metsän ympärillä onkaan, aikovat tehdä meidän saaristojen pienmetsänomistajien hyväksi. Mekin haluaisimme olla mukana tarjoamassa raaka-ainetta suomalaiselle metsä- ja energiateollisuudelle nyt ja tulevaisuudessa.

Ilmaston lämpenemisen ja jääolosuhteiden huononemisen vuoksi saaristojen metsien hoitaminen tulee yhä vaikeammaksi. Tarvittaisiin innovatiivisia toimia ja kehitystyötä pienimuotoisen metsäyrittäjyyden ja puutavaran kuljetuskaluston aikaansaamiseen.

En ole erityisen innokas suojelutoimiin. Näyttää vain siltä, ettei saaristometsissä ole tulevaisuudessa muuta mahdollisuutta. Oma metsäni tuskin mihinkään suojeluohjelmaan edes kelpaisi, talousmetsäksi sen olemme aikoinaan ajatelleet.

Tuntuu myös oudolta mennä valtion kassalle, kun rahaa tarvitaan niin paljon hyvinvointivaltion perustarpeiden hoitamiseen.

Ehkä metsien ennallistamisasetus tuo pelastuksen. 1950-luvun alussa nykyinen metsäni oli varsin harva. Jos saaristometsät ennallistetaan tuon ajan tilaan, niin hakkuutarpeita riittää. Mutta kuka ne sitten tekee? Ja kuka maksaa?

Paula Viertola

Vaasa