Metsä Group lisääkuitupuukapasiteettia
Metsä Group investoi 15 miljoonaa euroa Joutsenon sellutehtaan tuotantoprosessin kehittämiseen. Tehtaan tuotantokapasiteetti kasvaa samalla nykyisestä 600 000 tonnista lähes 10 prosenttia.
Arvioiden mukaan kuitupuun käyttö lisääntyy noin 275 000 kuutiometriä.
Joutsenon havusellutehdas siirtyy ensi vuonna uudenlaiseen sellunvalmistusprosessiin, jota ei ole näin suuressa mittakaavassa aiemmin sovellettu.
Metsä Group tuo markkinoille uudenlaisen havusellun, joka parantaa paperin ja kartongin teknisiä ominaisuuksia.
Sellu jauhautuu helpommin, mikä pienentää energiankulutusta. Asiakkaat saavat paremmat laatuominaisuudet käyttöön vähemmällä energialla.
”Haluamme tarjota asiakkaille parempia tuotteita, joilla on kysyntää”, kertoo Metsä Fibren tuotantojohtaja Ismo Nousiainen.
”Investointi osoittaa, että suomalainen metsäteollisuus on elinvoimaista ja siihen halutaan panostaa.”
Rakennustyöt aloitetaan syksyllä 2012, ja prosessi otetaan käyttöön kesällä 2013.
Joutsenon sellutehtaalla on parhaillaan käynnissä noin 20 miljoonan euron kaasutuslaitosinvestointi.
Kesällä 2012 valmistuva laitos tekee tehtaasta Suomen ensimmäisen hiilidioksidineutraalin sellutehtaan.
Tehdas ei tarvitse ulkopuolista energiaa, vaan tuottaa kaiken energian itse puuperäisistä polttoaineista.
LAURA KAKKONEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
