Oheistuotot metsästä tiukassa – hyvin harvalla metsänomistajalla on mahdollisuuksia saada korvausta muusta kuin puun myynnistä

Pakurikääpää koivikosta. Juuri kukaan ei ole Suomessa ansainnnut lisätuloja metsästään esimerkiksi pakurikääpää keräämällä. Kuva: Sanne Katainen

Kun metsien talouskäytöstä julkisuudessa puhutaan, puun myynnistä ja jalostuksesta kertyvien miljardien oheen nostetaan usein myös metsien suomat mahdollisuudet muihin ansaintakeinoihin. Esimerkiksi EU:n ennallistamisasetuksen myötä keskusteluun nousivat paitsi toistaiseksi hyvin epämääräiset arviot ennallistamisesta aiheutuvista kustannuksista myös sitäkin epämääräisemmät arviot ennallistamisen tuottamista taloudellisista hyödyistä.

Esimerkiksi WWF on korostanut ennallistamisen maksavan itsensä takaisin moninkertaisesti pitkällä aikavälillä. Taloudellisia hyötyjä saataisiin järjestön mukaan muun muassa monimuotoisten metsien tarjoamista virkistymis- ja luontomatkailumahdollisuuksista.

Juuri matkailu- ja virkistyspalveluiden sekä erilaisten hyvinvointipalveluiden tuottaminen nostetaan yleisimmin esimerkeiksi vaihtoehtoisista ansaintatavoista. Nykyisellään näitä mahdollisuuksia on kuitenkin hyödyntänyt ani harva, käy ilmi MT:n selvityksestä: 68 prosenttia metsänomistajista ei ole saanut tai hankkinut puun myyntitulojen ohella mitään muita tuloja metsistään. WWF:n maalailemista matkailu- ja virkistyspalveluista on tuloja saanut neljä prosenttia metsänomistajista, ja muuhun kuin jokaisenoikeuksien piiriin kuuluvien metsän tuottamien hyödykkeiden – esimerkiksi pakurin, mahlan tai kuusenkerkkien – keruusta ja myynnistä tuottoja ei ole saanut käytännössä juuri kukaan. (MT Metsä 3.6.)

Esimerkiksi havuja myyntiin keräävä Katriina Isotalus toteaa MT Metsän haastattelussa, että keruutuotteilla saa itse puun myynnin oheen vain pientä lisätienestiä. Varsinaiset metsätulot on hankittava puuta myymällä.

Onkin tavallaan paradoksaalista, että juuri jokaisenoikeudet ovat tehneet täysin tyhjiksi metsänomistajan itsensä mahdollisuudet saada taloudellista hyötyä omistamiensa metsien virkistyskäytöstä. Virkistys- ja hyvinvointiarvoja tuottava metsänomistaja ei voi rajoittaa työnsä hyödyntämistä ilman korvausta muilta käyttäjiltä. Usein myös vaatimukset taloudellisen hyötymisen rajoittamisesta tulevat juuri niiltä, jotka eivät ole työtä metsän eteen tehneet.

Hiilensidonnastakaan ei metsänomistajalle ole tuloja odotettavissa, koska laskentasääntöjen perusteella metsään sidottu hiili on niin sanotusti sosialisoitu jo valtion kiintiöön.