Ruskomäntypistiäisiä taas Pohjanmaalla
Etelä-Pohjanmaalla on tehty viime viikolla toukkahavaintoja. Laajoilta tuhoilta todennäköisesti vältytään, sillä metsissä on vielä jäljellä lajin luontaisia vihollisia edellisen massaesiintymän jäljiltä.Etelä-Pohjanmaalla on tavattu ruskomäntypistiäisen toukkia männyillä parin vuoden tauon jälkeen. Metsänomistajilta ja metsäammattilaisilta on tullut viime viikolla ilmoituksia toukkahavainnoista useilta eri kohteilta, alueen Metsäkeskus kertoo.
Kaikki havainnot ovat tehty taimikkometsistä ja ne ovat olleet pienialaisia. Alkukesällä toukkien syöntiä ei vanhemmissa männiköissä vielä havaitse, mutta myöhemmin harventuneen neulasiston huomaa myös vanhemmissa puustoissa.
Ruskomäntypistiäisten toukat syövät männyn vanhempia neulaskertoja. Kuluvan kesän neulaskertaan ne eivät koske.
Männyt eivät kuole neulasten syöntiin, mutta jos toukkia esiintyy useita vuosia peräkkäin, niistä voi aiheutua merkittäviä kasvutappioita.
Vuosina 2008–2011 ruskomäntypistiäiset söivät männiköitä Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla sekä Keski-Suomessa ja Satakunnassa laajoilla alueilla. Pahimpina vuosina syönnin kohteena arvioitiin olleen arviolta 500 000 hehtaaria männiköitä. Ruskomäntypistiäisen syönti loppui, kun sen luontaiset viholliset, virustauti ja loiset nujersivat ruskomäntypistiäiskannan.
Koska edellisestä epidemiasta on kulunut vasta vähän aikaa, virustautia ja loisia on vielä jäljellä metsissä. Tästä syystä ruskomäntypistiäisen tuhoista saatetaan tällä kertaa selvitä edelliskertaa nopeammin.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

