Keiteleen sahaus pysyi voitollisena
Keitele Forestin tulos pysyi viime vuonna voitolla. Yhtiön johto on tyytyväinen positiiviseen tulokseen vaikeassa taloustilanteessa.Toimitusjohtaja Ilkka Kylävainion mukaan Euroopan talouksien ongelmat näyttävät jatkuvan tänä vuonna. Myös aikaisemmin näkyneet valonpilkahdukset Pohjois-Euroopan alueella ovat hiipuneet.
”Valtiontalouksien ylivelkaantuminen ja rajut säästötoimet yhdessä jäykkien vanhanaikaisten työelämän rakenteiden kanssa haittaavat työllisyyskehitystä ja ihmisten ostovoiman kehitystä.”
Rakentaminen Suomessa ja Euroopassa on alle normaalin tason ja puutuotteiden kysyntä sen mukainen. Lähtökohtaisesti puulla on kuitenkin positiivinen trendi. Siksi Keitele on suunnannut kauppojaan Afrikkaan ja Kaukoitään, etenkin Japaniin.
Kylävainio odottaa, että puutuotteiden kulutus pysyy tänä vuonna suunnilleen ennallaan eikä Euroopan heikolla talouskasvulla ole merkittäviä vaikutuksia yhtiön toimintaan.
”Puukauppa on ollut alkuvuonna vilkkaampaa kuin edellisenä vuotena. Toivomme, että hakkuut nousevat kestävään hakkuusuunnitteeseen ja Savon ja Keski-Suomen hakkuusäästöjä tuodaan markkinoille. Keitele Forestin puunkäyttö kasvaa tasaisesti ja maksamme metsänomistajille reilun hinnan puusta”, Kylävainio lupaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

