Punarinta helisyttelee säettään kuusen latvanipukassa. Illan valo ei korpikuusikon kätköihin enää yllä. Kävelen reipasta vauhtia metsän läpi kohti rimpisuota. Edessäpäin jo kajastaa.
Etenen lopun varovasti ja jään metsän suojaan kiikaroimaan.
Kiikarin liike pysähtyy tutun näköiseen hahmoon. Suon takana, noin puolen kilometrin päässä rämeen reunassa, metsähanhen kaula sojottaa suorana. Onkohan hanhikoiras vahdissa?
Lähden ylittämään suota sopivasti kohdalle sattunutta jännettä pitkin. Tyynessä kevätillassa mustaviklo huutaa soidintaan ja valkoviklon kovaääninen ”hykly hykly” -säe saattelee kulkijaa. Keväisellä suolla on elämää.
Metsähanhi nousee siivilleen noin sadan metrin päässä minusta, mutta lentää vain puolen kilometrin verran pudottautuen suon reunaan. Vahdissa oli, mietin.
Kävelen rivakasti suon yli. Vastarannalla, metsänreunasta kuulen tutun kumean äänen ja siihen vastauksen. Lapinpöllökoiras tuo hautovalle naaraalle ruokaa. Metsäsaarekkeen keskellä, äänen suunnassa on petäjässä vanha kanahaukan pesä. On tainnut risulinna saada uuden asukkaan. Päätän käydä tarkistamassa sen myöhemmin.
Kävelen rämeelle, missä hanhikoiras oli vahdissa. Osun suoraan pesälle. Hanhiemo potkaisee lentoon kymmenen metrin päästä.
Lasken pesästä viisi munaa, asetan riistakameran pesän viereen rämemäntyyn ja poistun nopeasti paikalta. Kierrän vanhan kanahaukan pesän kautta. Pöllön iso pyöreä pää erottuu heti. Hautomassa on.
Vajaan tunnin kuluttua riistakamera lähettää kuvan hanhiemosta, kun se palaa takaisin pesälle.
Kesäkuun toisena päivä metsähanhen pesällä alkaa tapahtua.
Tulen suon reunaan nyt rämeen puolelta ja kiikaroin suon. Koirasta ei näy vahdissa. Lähden etenemään pesälle käyttäen aiemmin tuomaani kuvaustelttaa näkösuojana. Suo on kuiva ja kuivuneet lakan lehdet rusahtelevat askelten alla. Etenen hyvin varovasti askel askeleelta.
Teltan oviaukon vetoketjua avaan vähän kerrallaan mahdollisimman äänettömästi. Lopulta saan hilattua itseni ja tavarat kojuun. Katson varovasti kuvausaukosta.
Viidentoista metrin päässä oleva hanhiemo makaa pesällä täysin tietämättä läsnäolostani.
Sadekuuro liikkuu aamuyöstä alueen yli. Hanhiemon selkään jääneet vesipisarat tulevat tarpeeseen. Se kerää nokallansa vesihelmiä janoonsa.
Emo hautoo pesinnän loppuvaiheen tiiviisti, eikä poistu pesältä ruokailemaan. Haudonta-ajan päätyttyä noin 28 vuorokauden kuluttua emän siiven alta alkaa näkyä liikettä. Kohta putkahtaa näkyviin ensimmäisen poikasen pää.
Aamu valkenee ja tummapäisiä, kellertävän vihertäviä untuvikkoja näkyy yhä enemmän.
Emon selkä näyttää olevan niille mieluinen paikka. Näen sinne nousseita poikasia useita kertoja.
Jossain vaiheessa emo alkaa käydä levottomaksi, on aika jättää pesä. Emo nousee ylös ja johdattelee poikaset suon kätköihin.
Hanhipariskunta kuljettaa poikuetta rimpisoilla, jokien ja purojen varsilla, missä vesi on hyvänä turvapaikkana mahdollisten petojen varalta.
Metsähanhi on aikainen pesijä. Muninnan se aloittaa heti muutolta palattuaan huhtikuun lopulla. Silloin lumi peittää vielä usein maiseman. Niinpä pesä sijaitsee ensimmäisissä pälvissä.
Pesä voi olla rimpisuon jänteellä, rämeen mättäällä tai metsässä. Munamäärä vaihtelee kolmesta kahdeksaan. Naaras hautoo ja uros vartioi usein pesän lähettyvillä.
Metsähanhi on pariuskollinen ja palaa pesimään vuosittain samoille alueille. Sukukypsäksi metsähanhi tulee 3-vuotiaana. Nuoret linnut ja pesinnässään epäonnistuneet parit lentävät kesäkuussa Novaja Zemljalle, missä ne viettävät sulkasatoajan.
Emojen sulkasato alkaa heinäkuussa, jolloin ne menettävät täysin lentokykynsä. Sulkasato päättyy elokuun alussa, jolloin myös poikaset lentävät.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
