MT Metsä

Juha Mieto väsytti itsensä metsätöissä jo koulupoikana – ”Minä meen mettään aina kun vaan voin, se on mun henkireikäni”

Lakeuden suuri poika on oikeasti metsien mies. Kun Aarre haastatteli Mietoa vuonna 2009, silloin kansanedustajana toiminut mies kertoi viettävänsä kaiken vapaa-aikansa metsässä.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Maanantaiaamuna yhdeksältä Pitkä-Jussi manaa kuin turkkilainen. Haastattelun piti alkaa miehen nimikkoravintolassa Kurikassa, mutta Mietaa on unohtanut koko asian ja painunut seitsemäksi metsätöihin.

Hullumminkin voisi käydä, kun jutun aiheena on metsä.

Uudet treffit onnistuvat puolen tunnin päästä Juha Miedon kodissa Kyrönjoen rannalla. Senaattori kaartaa pihaan, käy suihkussa, päästelee viimeiset ärräpäät ja alkaa puhua asioita halki.

”Minä meen mettään aina kun vaan voin. Se on mun henkireikäni. Yleensä olen siellä kolmesta kuuteen tuntia kerralla.”

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

On uskottava todeksi se, mitä Mieto-kirjoissa kerrotaan. Iso mies ei tiedä mitään parempaa kuin väsyttää itsensä metsätöissä rommeltamalla.

Rommeltaminen on Mietaan kielellä sama kuin rysähyttäminen, mikä taas tarkoittaa homman hoitamista niin että oksat lentelevät. Tällä asenteella hän on muun muassa moninkertainen klapin tekemisen Suomen mestari.

Työhulluus näkyi jo murrosikäisenä. Yhtenä koulukeväänä Juha kuori 30 mottia paperipuuta. Keskikoulun jälkeen Mieto tienasi puusepänverstaassa markan tuntipalkan sijasta urakalla 12 markkaa tunnissa. Nuorukaisen mentyä 19-vuotiaana armeijaan hänen tilalleen ostettiin viilutuskone.

Mietaan silmä sattuu helposti äkkivääriin oksiin ja kummallisiin pahkoihin. Löydöistä syntyy ajan mittaan monenlaisia tarvekaluja.
Mietaan silmä sattuu helposti äkkivääriin oksiin ja kummallisiin pahkoihin. Löydöistä syntyy ajan mittaan monenlaisia tarvekaluja. Kuva: Mikko Lehtimäki

Metsä puutarhakuntoon

Kansanedustaja Mieto sanoo viettävänsä metsässä kaikki mahdolliset vapaansa. Nyt se oli mahdollista, kun eduskunta ei kutsu maanantaina. Ministeri tosin pitää tavata jo keskipäivällä.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

”Mulla on Kurikassa 50 hehtaaria mettää hajallaan viiressä palassa. Mitään en saanu perintönä, vaan kaikki on otettu omasta selkänahasta.”

Mietaan metsät ovat monenmoisia. Hän on istuttanut niitä päätehakkuiden jälkeen, tehnyt ensiharvennuksia ja perkaillut. Tänään oli perkuupäivä.

”Laitan sitä paikkaa niin sanotusti puutarhakuntoon eli vähä ylihyvään kuntoon. Minä en siitä itse hyödy, mutta se näkyy monta vuosikymmentä tästä eteenpäin.”

Miedon tavoite on jättää metsänsä sellaisiksi, että poika saa niistä joskus jotakin. Jäätyään leskeksi vuonna 1996 Juha on ollut Petterin ainoa huoltaja. Parikymppinen Petteri on nyt armeijassa, rekkakuskina Kauhavalla.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

”Ei sitä tuolla ikää vielä mettistä ymmärrä, mutta sillehän nämä joskus tuloo.”

Juha Mieto tosin ymmärsi metsistä jo nuorena.

Hänen oma isänsä teki talvisin metsätöitä ja kävi metsätaitokisoissakin. Juha kulki mukana.

”Se on saletti, että tierän paljon mettäasioista, vaikka en ole niitä kouluja käynyt. Mutta silimä on kehittyny.”

Mieto on ollut sekametsän kannalla nuoresta pitäen. Esimerkiksi männyn istutus peltomaille oli suuri virhe. Kunnon tavaraa ei saatu.

”Männyystä on tullu pensasmaista ja osa on jouruttu hakkaamaan kuitupuuksi kesken kaiken. Sekamettä on hyvä.”

Mieto laskee hiihtäneensä kilpaurallaan Suomessa ainakin 140 kunnan metsissä.
Mieto laskee hiihtäneensä kilpaurallaan Suomessa ainakin 140 kunnan metsissä. Kuva: Mikko Lehtimäki

Itä-Suomessa jylympää

Muualta Suomesta katsoen Etelä-Pohjanmaa ei ole metsää vaan lakeutta.

Mieto on kuitenkin metsän mies, kotoisin sieltä mitä Kurikan toinen suuri poika Samuli Paulaharju sanoo larvamaaksi, rintakylien vastapainona.

”Mä oon Pitkämön mettäkylästä, rapiat kymmenen kilometriä Kurikan kirkolta. Siellä on saaterin komeita maisemia, Pitkämönluoman reheviä varsia.”

Hiihtovuosinaan Mieto teki sankaritekonsa Suomen, Pohjolan ja muun maailman metsissä. Silloinkin hänellä oli silmää luonnon komeudelle. Hän muistaa, että Keski- ja Itä-Suomessa ”mettät on paljon jylympiä ja rehevämpiä” kuin Pohjanmaalla.

Mieto laskee hiihtäneensä kilpaurallaan Suomessa ainakin 140 kunnan metsissä ja Ruotsissakin noin 30 paikassa.

”Esimerkiksi Pellossa ja Ounasvaaralla on komeita mäntyvaaroja. Holmenkollenin rinteet on jylhää kuusikkoa. Ruottista on jääneet mieleen Malmberget ja Svansten. Siellä oli mäntyjen seassa hieno vilistellä varsinkin komialla kevätilmalla.”

Mietaan silmä on aina pökännyt käiväreisiin, kummallisiin oksiin ja pahkoihin. Nykyäänkin ne vievät keskittymistä suunnistaessa. Se ei haittaa, sillä löydöistä on syntynyt iso pino tarvekaluja.

Lapin pahkaoksa on kohta valmis kauha ja koti­metsän oksasta tulee omalaatuisempi jauhokauha. Kumpikin on ollut pari vuotta työn alla. Mieto hier­tää niitä kärsivällisesti santapaperin palasilla televisiota katsellessaan.

”Mulla on hyvä tuntuma puuhun, kun olin neljä vuotta puusepän hommissa. Koulussakin puutyöt ja urheilu oli aivan ylivoimaisesti kiinnostavinta.”

Patruunalla tuli perseessi

Mieto yltyy ylistämään työssä oppimista. Hänestä kisällin ja oppipojan asetelma olisi monessa ammatissa paras tapa oppia työ. Pohjalaisen puusepän opissa kasvanut Mieto haluaisi Suomen nojaavan aina vain puuosaaamiseen.

”Tuolla politbyroossakin elikkä eduskunnassa oon pitänyt puheen siitä, että meirän kannattaas nyt lähteä kunnolla nostamaan puun jalostusastetta.”

Mieto muistuttaa, että ennen vanhaan huonekalut tehtiin niin, että ne kestivät useamman sukupolven ajan. Siitä hyvästä kannattaisi maksaakin.

”Puusta voitaisiin rakentaa enemmän asuntojakin. Väitän että silloin moni sairaus vähenisi, varsinkin kun kiinnitettäisiin huomiota ilmankiertoon.”

Mieto on ikänsä ihmetellyt, miksi kirvesmies tie­naa puolet enemmän kuin puuseppä. Kavasahalla veistämisen ei hänen mielestään pitäisi hävitä kirveen heiluttamiselle.

”Mulle on vastattu, että talon tarvittee kaikki, mutta leluja sinne sisälle ei ole niin pakko hankkia. Näin se logiikka kai pelaa. Mutta luulen, että jos saataas buumi päälle, niin voitaisiin ruveta tekemään kunnon mööpeleitä!”

Metsäteollisuuden tilanne saa Mietaan mietteli­ääksi. Hän haluaisi tietää totuuden suomalaisen puun hinnasta.

”Ainakin paperitehtaan markille tuotu ulkolaanen puu on ollu kallihimpaa kuin kotimaasta rahdattu puu. Sahatavarasta en osaa sanoa, mutta ainakin koti­maan kuitupuu on halvempaa.”

Mieto myöntää, että puusta on maailmalla ylitar­jontaa. Silti lamaa tunnutaan käytettävän myös kep­pihevosena saneerauksille. Mieto onkin ollut Kaskis­ten tehtaan massaliikkeen tukena.

”Ymmärrän, että joidenkin tehtaiden elinkaari lop­puu, mutta siinä sivussa laitetaan toisia tosi hyvään kermankuorintakuntoon.”

Hän arvelee kerman kuo­rimisen alkavan heti, kun puun kysyntä ja tarjonta ovat suurin piirtein tasassa. Silloin nostetaan hintaa ja tehdään työt pienemmällä porukalla.

”Se on toisaalta ymmärrettävää, mutta samalla raakaa kapitalismia. Osakkeenomistajat pystyvät yllättävän paljon määräilemään. Ennen patruunoilla oli inhimillisyyttä, mutta tänä päivänä niillä on omis­tajien takia tuli perseessä.”

Juhallakin on metsäfirmojen osakkeita, mutta niin olemattoman vähän, että hän katsoo asioita vain met­sänomistajan näkökulmasta.

Hiihtouraltaan Mietaa muistaa, että Itä-Suomessa metsät ovat jylympiä. Mutta on niissä katsomista Kurikassakin.
Hiihtouraltaan Mietaa muistaa, että Itä-Suomessa metsät ovat jylympiä. Mutta on niissä katsomista Kurikassakin. Kuva: Mikko Lehtimäki

”Hoiretut mettät on meirän keuhkot”

Miedolla on käynnissä elämän neljäs ura, kypsän iän senaattorin sarka.

Nuoruuden puuseppävaihetta seurasi hiihtotyö 40-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen Mieto hankki leipänsä maata kiertävänä pr-miehenä ja tuote-esittelijänä. Keskusta ja kokoomus yrittivät vetää häntä politiik­kaan jo silloin, mutta yksinhuoltaja ei halunnut jättää alaikäistä poikaansa.

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa 57-vuotias Mieto testasi kansansuosionsa keskustan listoilla. Ääniä kertyi 13 700, eniten koko Vaasan vaalipiirissä ja seit­semänneksi eniten koko maassa.

”Nyt ollaan puolesvälis kautta ja ihan rehellisesti sanoen kansanerustajan työ tuntuu paljon positii­visemmalta kuin kuvittelin. Mielestäni oon päässyt hyvin asioihin käsiksi. Tosin jokaikisessä asiassa ei kannata leikkiä asiantuntijaa.”

Metsäasiat tulevat eduskunnassa vastaan silloin tällöin. Mieto on pohtinut metsien näkymiä eniten tulevaisuusvaliokunnassa, jossa on kuultu metsäalan asiantuntijoita.

”Mutta kyllä isoos salissakin välillä mettästä puhutaan. Vaikka ei voisi suoraan vaikuttaa, niin aina voi yrittää havahruttaa. Meitä metsäalan ihmisiä on kuitenkin eduskunnassa aika paljon.”

Vihreiden kanssa Miedon sukset menevät joskus ristiin. Hän vakuuttaa ottavansa ilmastonmuutoksen tosissaan mutta vierastaa hysteriaa ja hurskastelua. Suomella on jo nyt tekemistä tavoitteissaan.

”Ja jos metsiä ajatellaan, niin terveen metsän neulaset sitoo pirusti hiilidioksidia. Jos metsä on rönsistynyt, on sitomiskyky paljon heikompaa. Hoiretut mettät on meirän keuhkot.”

Aina ei tarvitse rommeltaa

Takavuosien hiihtolatujen sankari ihmetyttää aina vain. Vetääkö Mieto roolia vai onko hän oikeasti tuollainen?

Kyllä iso mies on totta ja tosissaan. Paatos puheessa ja pilke silmässä ovat aitoa eivätkä opeteltua. Sama Mietaa kahden kesken, porukassa ja eduskunnan pöntössä.

”Sen verran moni on jo kysynyt jatkamaan, että todennäköisesti olen ehdolla vielä vuonna 2011. Ja jos eduskunnan jälkeen terveyttä piisaa, niin ei oo vapaa-ajan ongelmia. Mettästä minä olen tullut ja mettään jälleen palaan.”

Mieto vakuuttaa saavansa metsästä kaiken eliksiirinsä. Se antaa terapiaa ja rauhoittaa.

”Jos käyttää vanhaa sanontaa, niin mettä on mun kirkkoni. Siellä ei tartte aina eres rommeltaa, vaan voi vaan ottaa raikasta ilmaa eri vuodenaikoina.”

Ihmisiä Mieto ei metsässä juuri tapaa, eläimiä enemmän. Tänä aamuna hän oli luullut jonkun huutelevan, mutta se olikin korppi, joka halusi kaveriksi. Kuulailla pakkasilla Mietaa on kohdannut 80 teeren parven. Liito-oravia ja peurojakin näkyy.

”Ja vaikka mukana olis moottorisaha, niin elukat tuntuu tietävän, ketä ei tartte pelätä.”

Mietaata ei tarvitse. Metsästys ei ole häntä ikinä houkutellut. Myös sienet Mieto jättää rauhaan. Sen sijaan marjat maistuvat.

”Oon sanonut, että suunnistaja pysyy aina marjassa. Kun illalla kotona piirtää reitin kartalle, muistaa tasan tarkkaan, mistä marjat voi mennä seuraavana päivänä hakemaan.”

Välillä Mieto käy käppäilemässä lapsuutensa maisemissa. Ihmettelemässä, kun entiset taimikot ovat muuttuneet metsäksi tai metsät lakiaksi. ”Niitä on mukava muistella ja kattella. Oon sitä mieltä, että kun palkka tuloo muualta, niin mettässä voi vain ollakin.”

Hän tietää, että moni metsästä pitävä on ostanut pienen metsäpalstan eläkepäivien puuhastelua varten.

”Sitä paitsi onhan avioliitossakin mahtava asia, kun isäntä painuu välillä mettään. Ja ottaa tietysti välillä emännänkin joukkohon.”

Miedolla ei emäntää enää ole ja poika on täysi-ikäinen, mutta metsä on jäljellä.

”Tänäänkin meinaan vähä vielä käyrä.”

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 4/2009.

Lue lisää