”Vasta maallemuuton jälkeen suhteeni metsään alkoi lujittua”, kirjoittaa Aarteen lukija

”Kulkiessani metsässä katselen sammaleita ja puiden muotoja ja kuuntelen. Metsä humisee, suhisee, rasahtaa, havisee ja laulaa”, kirjoittaa Aarteen lukija. Kuva: Saara Lavi

Kuusen juurella kasvaa valtavasti suppilovahveroita. Tämän opin muutettuani maatilalle 20-vuotiaana. Lapsuuteni metsiä olivat mökin lähistön mustikka- ja puolukkapaikat sekä hiihtolatu Kankareen maastossa, mutta vasta maallemuuton jälkeen suhteeni metsään alkoi lujittua.

Ensimmäisenä jouluna uudessa kodissani 45 vuotta sitten pääsin miehen kanssa hakemaan joulukuusta. Kaupunkilaistytön haaveissa siinsi komea käpykuusi, ja sellaista sitten hakemaan. Näytin yhtä korkeaa kuusta, ja mies kaatoi sen. Pettymykseni oli suuri, kun sen latva oli aivan toispuoleinen eikä käpyjäkään siellä latvassa asti ollut. Näin toistui vielä kolme kertaa. Viimeinen latva ”sai kelvata”. Kuusessa oli käpyjä, ja sen harva puoli laitettiin seinään päin. Kaadetut kuuset pääsivät tukkikasaan ja laudoiksi seuraavana vuonna alkaneessa remontissa.

Tämän jälkeen mieheni haki joulukuuset, eikä meillä sen koommin ollut latvakuusta.

Oman metsän lautatavaraa on näinä vuosina sahattu lähes joka vuosi, ja näin tehdään taas ensi keväänä. Koti lämpiää hakkeella. Kerran olen kokeilumielessä istunut traktorissa, jossa oli energiakoura, mutta minua koneen vipstaakit eivät tahtoneet totella. Istuttanut olen jonkin verran, hikistä hommaa sekin kevään lämpiminä päivinä. Taimikoiden kasvua on ollut hienoa seurata. Välillä hirvieläimet ovat tehneet tuhojaan, ja se harmittaa.

Kun muutin maalle, meille hyvin näkyvä naapurin mäki kasvoi vankkaa metsää. Siellä tehtiin hakkuu, ja koko mäki oli yhtäkkiä tyhjä. ”Maisema on pilalla”, sanoin miehelleni. ”Älä sure, pian se metsä kasvaa”, hän vastasi. En oikeastaan uskonut häntä tuolloin. Sittemmin ostimme naapurin metsää ja peltoa, ja nyt mäki on taas metsäinen. Mäen reunalla on vanha lato, joka näkyi kokonaan hakkuun jälkeen, mutta nyt se on taas peittynyt puiden kasvettua.

Kulkiessani metsässä katselen sammaleita ja puiden muotoja ja kuuntelen. Metsä humisee, suhisee, rasahtaa, havisee ja laulaa. Etenkin kuormittavan työvuoron jälkeen metsässä kulkeminen sai ajatukset pois töistä. Usein myös keräsin marjoja tai sieniä. Mielenterveydelle metsä on paras lääke.

Joskus kysellään, mikä on lempipuusi, mutta itse en osaa vastata. Pihlaja, vaahtera, kataja ja tervaleppä lienevät lempipuitani, eikä koivukaan kaukana ole. Kun kulkee metsässä, pääsee seuraamaan luonnon vuodenkiertoa. Eläimille metsä antaa suojaa ja ravintoa kuten ihmisillekin.

Metsää pitää hoitaa, jotta se suo antejaan myös tuleville metsässä kulkijoille.

Nimimerkki Anneli

Kirjoitus on julkaistu Aarteessa 8/2023.