Kortejärvi: Juurikäävän paikkatieto ja lahopesäkkeet tulisi viedä automaattisesti metsävaratietoon
Juurikäävän tehokas torjunta on metsänomistajien etu, kirjoittaa Aarteen kolumnisti Petri Kortejärvi. ”Minä ainakin haluaisin tietää, oliko isoisäni aikanaan koivulla uudistamassa metsässä juurikääpää ja jos, niin missä sitä oli. Isoisä ei ole enää tiedonsiirtolupaa antamassa.”
Kun hakkuukoneen dataa hyödynnetään, voidaan muodostaa metsiköstä lahokartta, josta erottuvat juurikääpäpesäkkeet ja terveet alueet. Vielä ei kuitenkaan ole ratkaistu sitä, miten juurikäävän paikkatieto siirretään metsäalan toimijoiden ja metsänomistajan käyttöön, Petri Kortejärvi harmittelee. Kuva: Markku Vuorikari25.9.202409:00
Kuusen juurikääpä ja männyn tyvitervastauti aiheuttavat vuosittain metsätalouden suurimmat taloudelliset tappiot. Paljon puhutut kirjanpainajatuhotkin ovat suurelta osin juurikäävän seurannaistuhoja. Juurikääpä heikentää kuusia ja aiheuttaa toistuvia tuulenkaatoja, joiden avulla kirjanpainajan kannat pysyvät korkeina.
Juurikäävän leviäminen johtuu ihmisen toiminnasta eli ennen kantokäsittelyjä tehdyistä kesäaikaisista hakkuista ja etenkin satoja vuosia jatkuneesta peitteisestä metsätaloudesta. Suomen olosuhteissa peitteiseen metsään uudistuu puulajeista käytännössä vain kuusi, ja kuusijatkumon seurauksena juurikääpä on päässyt leviämään yhä laajemmalle.
Luonnonvarakeskuksen vetämässä Tyvituho-hankkeessa tutkittiin, miten juurikäävän esiintymät saataisiin kartalle ja paikkatietoon niin, että tieto voitaisiin ottaa huomioon metsäkuvion myöhemmässä hoidossa lähtien viljeltävän puulajin valinnasta.
Työssä onnistuttiin loistavasti. Hakkuukoneen datan perusteella kartoitus onnistuu ilman ylimääräistä työtä. Kun moto katkoo kuusen tyveltä laholumpin tai lahokuidun ja sen jälkeen tervettä ainespuuta, riittävä tieto on saatu. Samassa yhteydessä saadaan kannolle paikkatieto. Ei tarvita edes tekoälyä sen päättelyyn, että kannossa on lahoa. Pääsääntöisesti se on juurikääpää, joka leviäisi juuriyhteyksillä kuusen istutustaimiin.
Kun tätä lahodataa hyödynnetään, voidaan muodostaa metsiköstä lahokartta, josta erottuvat juurikääpäpesäkkeet ja terveet alueet. Kokemusasiantuntijat eli hakkuukoneen kuljettajat jo tietävätkin, että leimikolla juurikääpä keskittyy usein muutamaan pesäkkeeseen.
Tyvituho-hankkeessa päästiin siis pitkälle. Tiedetään, että juurikääpä saadaan kartalle ja sähköiseen paikkatietoon. Tiedetään, että paikkatiedon tuottaminen on yksinkertaista eikä aiheuta lisätyötä. Se tiedetään jo vanhastaan, että juurikäävän saastuttamalle alueelle ei kannata istuttaa kuusia.
Olennaisin näyttää kuitenkin jääneen kesken, nimittäin juurikäävän paikkatiedon siirtäminen metsäalan toimijoiden ja etenkin metsänomistajan käyttöön. Nimenomaan sähköisenä paikkatietona lahotiedonkin pitää siirtyä joustavasti, mikäli haluamme, että tietoa myös hyödynnetään.
Olin mukana Tyvituho-hankkeen ohjausryhmässä. Hankkeen aikana esitettiin monta kehnoa perustelua sille, että tiedon siirtämisen täytyy olla mahdollisimman vaikeaa.
Erikoisin väite oli se, että mikäli lahodata olisi vapaasti saatavilla, metsätilan myyjä saisi tilastaan ehkä huonomman hinnan. Metsätilan ostajista ja terveen metsätilan myyjistä ei oltu huolissaan. Sitä paitsi tuskinpa lahotieto metsätilan hintaan vaikuttaisi. Päinvastoin, mitä parempaa tietoa kohteesta on, sitä korkeammaksi kauppahinta muodostuu.
Mikäli lahodatan siirtäminen tehdään vaikeaksi, niin kuin nyt näyttää, tieto ei kulje käytäntöön. Itse olen sitä mieltä, että lahojen kantojen tarkka paikkatieto ja sen perusteella muodostetut lahopesäkkeet tai alueet tulisi viedä automaattisesti Metsäkeskuksen metsävaratietoon. Se on käytännössä ainoa keino varmistaa, että tieto on saatavilla seuraavissa työvaiheissa (uudistamisen suunnittelu, taimien tilaaminen, muokkaus, kylvö, istutus, taimikonhoito ja harvennus).
Metsäalalla on tavallista, että hakkuun ja uudistamisen toteuttavat eri toimijat. Jos tiedon saanti on joka vaiheessa metsänomistajan erikseen antaman luvan takana, ei tule mitään, tieto jää hyödyntämättä.
Juurikääpää ei ole joka paikassa edes Etelä-Suomessa. Minä ainakin haluaisin tietää, oliko isoisäni aikanaan koivulla uudistamassa metsässä juurikääpää ja jos, niin missä sitä oli. Isoisä ei ole enää tiedonsiirtolupaa antamassa.
Lahodatan perusteella tietäisin, kannattaako alikasvoskuuset raivata pois vai voiko ne huoletta kasvattaa seuraavaksi puusukupolveksi. Tietäisin myös, onko erirakenteiseksi kehittyneen kuvion kasvattaminen jatkuvan kasvatuksen malleilla hyvä vai huono ajatus.
Toivon, että metsäala kykenee tässä asiassa erottamaan toisistaan isot ja pienet asiat. Iso asia – ja metsänomistajien etu – on juurikäävän tehokas torjunta nyt ja tulevaisuudessa.
Aarteen kolumnisti, metsänhoitaja ja metsänomistaja Petri Kortejärvi (s. 1973) työskentelee metsäasiantuntijana finanssialalla.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
