Hirmupyytäjä Weke on jo käsite

Weke-katiskoja on yritetty kopioida, mutta Veikko Hakala on saanut niihin pettyneiltä käyttäjiltä tilauksia itselleen. Kehitteillä on aivan uusikin pyyntiväline, mutta siitä Hakala ei vielä hiisku. Kuva: Petteri Kivimäki

Parhaat keksinnöt syntyvät usein puolivahingossa. Tai ainakin bisnes lähtee rullaamaan kuin lumipallo, kunhan puskaradio saa vihin jostakin tavallista tärkeämmästä asiasta.

Wekeen pätee jälkimmäinen. Kalastajille ei tarvitse selitellä, mikä se on, sillä kalanpyytäjälle Weke on jo käsite. Sattumalta hirmupyytäjä ei kuitenkaan syntynyt.

Tarina menee näin. Veikko Hakala eleli vaimonsa kanssa synnynkotinsa liepeillä Korpilahdella, teki metsätöitä, kalasteli läheisillä Sipilänjärvellä ja Päijänteellä, metsästeli ja viljeli mansikoita.

Kotitalon vieressä seisseessä kyläkoulussa veisattiin viimeinen Suvivirsi vuonna 1965, Hakala osti kiinteistön 1967 ja muutti sinne asumaan. Tilaa oli, ja hän alkoi askarrella tukevia puulaatikoita teollisuuden tarpeisiin, "koska pahvilaatikkoihin ei voi kovin raskaita tavaroita laittaa". Hän teki laatikot niin hyvin, että bisnes luisti ja piti rakentaa uusi hallikin. Mutta sitten tuli lama, ja teollisuuden kuljettelutarpeet kutistuivat.

Hakala oli värkännyt tällä välin harrastuksenaan myös katiskoita. Korpilahdella alettiin pitää katiskapyynnin maailmamestaruuskisoja, ja Hakalan perhejoukkue voitti ne aluksi parilla hätäisesti tehdyllä katiskalla ja sen jälkeen vuosi toisensa perään. Ensimmäinen Weke syntyi vuonna 1993.

"Siihen mennessä ei ollut tullut mieleenikään alkaa tehdä katiskoja myyntiin, mutta kun metsästyskaverit alkoivat kysellä niitä, aloin laskea ja laskea ja miettiä, pitäisikö niitä tehdä."

Koska Hakala käytti katiskoihinsa tavallisia pyytimiä parempaa verkkoa, laskemisen tulos oli, että mikään halpahan tästä pyyntivälineestä ei tulisi. Weken hinta vastaisi viittä tavallista katiskaa.

Hakala oli tullut jossakin tokaisseeksi, että Weke paitsi maksaa myös pyytää viisi kertaa tavallista katiskaa paremmin, joten vuonna 2013 hänet haastettiin todistamaan tokaisunsa.

"Kävimme Evolla laittamassa testiryhmän kanssa minulle tuntemattomaan järveen viisi tavallista katiskaa ja niiden keskelle Weken. Vuorokauden kuluttua mentiin kokemaan niitä kahdella veneellä. Toisessa olivat testaajat ja toisessa televisiokamerat.

"Tavalliset katiskat nostettiin yksi toisena jälkeen tyhjinä ylös, ja viimeisenä Weke. Siellä oli 1,5 sangollista ahvenia, monet puolikiloisia. Metsähallituksen valvoja sanoi, ettei tiennyt siellä niin isoja olevankaan!"

Tämä ei ollut ainoa kerta, kun Hakala on saanut todistella, ettei hän puhu puppua tai suorastaan huijaa. Epäilyt eivät sinänsä ihmetytä, sillä Wekellä on voitettu katsikapyynnin MM-kisat 23 peräkkäisenä vuotena eli yhtä vuotta lukuunottamatta aina, kun ne vain on järjestetty.

Järjestäjät kyllästyivät jossakin vaiheessa vilppisyytöksiin, ja pyysivät syyttäjiä vähitellen itse todistamaan epäilynsä.

"Siihen loppuivat puheet."

Nyt moni muukin kisaa Wekellä. Laatu on edelleen niin lujaa, että kauppiaat manaavat, kun eivät saa myytyä samalle asiakkaalle heti enää toista.

"Mutta minä kun en viitsi huonoa tehdä", sanoo Hakala, 73. Hän arvelee Weken kestävän 15 vuotta ja ainakin 50 000 suomalaisen omistavan yhden.

Katiskoita tekee kaksi ihmistä sarjatyönä Korpilahdella. Niitä valmistuu vuodessa toistasataa, ja alkuperäisellä Woitokas- eli Äm-ämmä-mallilla on hintaa 146 euroa. Malleja on kaikkiaan tusinan verran, kaikilla patentti.

Hakalan mukaan Weke on Suomen monipuolisin kalastusväline, koska sillä on saatu kaikkia Suomen kalalajeja kutuhauista kuhiin ja pikkuahvenista mateisiin.

"Se osoittautunut myös erinomaiseksi ravunpyytäjäksi. Muutama asiakas on kertonut saaneensa yli sata rapua kerralla."

Katiskoja voi myös vuokrata hoitokalastukseen. "Alajärvellä pyydettiin juuri 40 000 tonnia, ja hoitokunta päätti lunastaa katiskat omiksi."

Millainen sitten on hyvä katiska? Hakalan mukaan siinä on kolme pointtia:

"Kalan uteliaisuutta pitää käytätä hyväksi. Kala ei saa säikkyä katiskaa, vaan sen pitää kiinnostua siitä. Kun kala kiinnostuu, on voitettu jo paljon."

Utelias kala kiertelee joko tyhjää katiskaa tai sellaista, jossa jo uiskentelee muitakin. Reilusti avara suuaukko vie sen seikkailulle, johon liittyykin Hakalan toinen pointti.

"Kala pitää saada viihtymään katiskassa niin, ettei se halua heti pois. Kaloilla on oma viestikielensä, ja jos kala viihtyy, viestikieli on positiivinen ja houkuttelee muitakin sinne. Tilaa pitää olla hyvin, ettei kala koe vankilaksi sitä katiskata."

Kolmas kriteeri on peruskatiskojen akilleenkantapää.

"Katiskasta pitää olla hyvin vaikeaa päästä pois."

Petokalojen tullessa peruskatiskassa alkaa paniikkiryntäily, ja osa kaloista karkaa pois.

"Ja minun mielestäni pyöreä rakenne on hyvälle katiskalle a ja o."

Vaikka katiska kuulostaa yksinkertaiselta pyyntivälineeltä, johon ei ihmeitä voi kehitellä, Hakala on kehitellyt: on erilaisia silmäkokoja, eri tavoin aukeavia sulkuja ja luukkuja, sinttiseulaa ja sorsaestettä matalien vesien pyyntiin. Ideoita on tullut kokeilemalla ja käytännön tarpeesta.

"Löysin katiskasta kerran sorsan ja 13 poikasta. Kaikki olivat elossa, mutta pääkoppaan jäi muhimaan, että miten sellaisen voisi estää."

Weke-katiskoja on tietenkin yritetty kopioida, mutta Hakala on saanut niihin pettyneiltä käyttäjiltä tilauksia itselleen.

Kehitteillä on aivan uusikin pyyntiväline, mutta siitä Hakala ei vielä hiisku.

"En tiedä, onko se parempi, mutta hyvä siitä tulee."

Hakalat syövät pyydetyt kalat yksinkertaiseen tapaan: paistettuna ja tillillä ja sitruunapippurilla maustettuna.

Olohuoneessa näkee, että kalastus ei ole ainoa intohimo. Palkintokaappi ja pöydät pursuavat pystejä ja mitaleita.

"Siinä on ehkä kolmannes kaikista. Osa niistä on vaimon."

Sekä Veikko että Arja Hakala ovat mestariampujia. Veikolla on 71 SM-voittoa metsästysammunnassa, tältäkin vuodelta jo 9 henkilökohtaista ja 4 joukkuekultaa. Syyskuun alussa hän pokkasi voiton villikarjun sekajuoksuissa, jossa ammuttiin liikkuvaa pahvikuvaa 50 metristä.

Myös siskonpoika Jani Lindgren nousee palkinnoille usein.

Harrastus on ilmeisesti verenperintöä.

"Isäni oli innokas kala- ja metsämies", Veikko Hakala kertoo.