UPM:n tulos ylitti konsernin tavoitteet viime vuonna, uuden biojalostamon suunnittelu jatkuu Kotkan sijaan Rotterdamissa
Yhtiö hakee edelleen Paperiliiton kanssa liiketoimintakohtaisia ja kilpailukykyä parantavia työsopimuksia.
Jussi Pesosen mukaan UPM:n seuraavan sukupolven biopolttoainejalostamon suunnittelu jatkuu Rotterdamissa. Kuva: Markku VuorikariUPM:n liikevaihto ja tulos paranivat viime vuonna tuntuvasti. Niiden osalta yhtiö palasi koronaa edeltäneelle kasvu-uralle. Yhtiön uuden biopolttoainejalostamon suunnittelu jatkuu Kotkan sijaan Rotterdamissa.
“UPM:n viime vuosi oli vahva. Onnistuimme luovimaan poikkeuksellisessa toimintaympäristössä ja ylitimme konsernin taloudelliset tavoitteet", toteaa toimitusjohtaja Jussi Pesonen.
Pesosen mukaan yhtiön tulos palasi pandemiaa edeltäneelle vahvalle tasolle. Samalla viisi UPM:n liiketoiminta-aluetta kuudesta ylitti pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteensa.
"Tuotteiden kysyntä oli vahvaa kaikissa liiketoiminnoissa. Paransimme kannattavuuttamme, vaikka raaka-aine- ja energiakustannukset nousivat merkittävästi."
Yhtiön liikevaihto nousi viime vuonna 9,8 miljardiin euroon. Vertailukelpoinen liikevoitto nousi 55 prosenttia 1,47 miljardiin euroon. Sitä kertyi 15 prosenttia liikevaihdosta.
Vuoden loppua kohti tuotteiden kysyntä pysyi vahvana. Viimeisen neljänneksen määrääväksi tekijäksi nousi energian hinnan nousu.
"Energiamarkkinoiden ennen näkemätön tilanne vaikutti merkittävästi paperiliiketoimintoihimme mutta toisaalta siivitti energialiiketoimintamme ennätystulokseen. Kokonaisuutena energian voimakas kallistuminen vaikutti tulokseemme negatiivisesti", laskee Pesonen.
Yhtiön sisällä hyvään tulokseen ylsi sellua ja sahatavaraa valmistava UPM Biorefining. Sellun tuotanto nousi kaikkien aikojen ennätykseen.
UPM Energy hyötyi energiamarkkinoiden poikkeuksellisesta tilanteesta ja teki loppuvuonna selvästi parhaan neljännestuloksensa.
UPM Communication Papersin vuosineljännes oli jälleen tappiollinen. Suurimpana syynä tähän oli energiakustannusten poikkeuksellinen nousu. Voimassa olevien asiakassopimusten vuoksi yhtiö ei voinut nostaa paperin hintoja samaan tahtiin, vaikka paperimarkkinat olivatkin tiukat.
Myös UPM Specialty Papersin tulokseen vaikuttivat korkeat kuitu- ja energiakustannukset. UPM Raflatacin kannattavuus oli edelleen hyvä ja selvästi paremmalla tasolla kuin ennen pandemiaa.
Vaneria valmistavan UPM Plywoodin vuosineljänneksen ja koko vuoden tulos oli ennätyksellinen. Kuusivanerin kysyntä oli vahvaa ja koivuvanerin hyvää, ja myyntihinnat olivat neljänneksellä vertailuajankohtaa korkeammat aivan kuten vuositasollakin.
UPM:n näkymät tälle vuodelle ovat hyvät tuotteiden kysynnän osalta. Epävarmuudet liittyvät pandemiaan, maailmantalouden elpymisen jatkumiseen, poikkeukselliseen energiamarkkinatilanteeseen, tiukkoihin raaka-aineiden toimitusketjuihin ja työmarkkinaneuvotteluihin Suomessa.
Pesosen mukaan Paperiliitto ei ole suostunut UPM:n haluamiin toimialakohtaisiin neuvotteluihin. Liitto haluaa neuvotella yhden konsernisopimuksen.
"UPM:llä on ainutlaatuinen yhdistelmä erilaisia liiketoimintoja, joten meidän lähtökohtamme on neuvotella liiketoimintakohtaiset, kasvua ja kilpailukykyä tukevat työehtosopimukset. Valitettavasti tästä on seurannut useita viikkoja kestävä lakko", sanoo Pesonen.
Pesosen mukaan UPM pyrkii käynnistämään neuvottelut niin pian kuin mahdollista.
"Katseemme ei ole ensi kuussa eikä ensi vuodessa. Etsimme molempia osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja, jotka antavat kullekin liiketoiminnalle ja niiden työntekijöille mahdollisuuden menestyä pitkälle tulevaisuuteen, hyvän matkaa 2030-luvulle."
Lakon aikana yhtiö palvelee asiakkaitaan mahdollisuuksien mukaan Suomen ulkopuolisilta tehtailta.
UPM:n seuraavan sukupolven biopolttoainejalostamon suunnittelu jatkuu Rotterdamissa, missä toimintaympäristö on biopolttoaineliiketoiminnalle suotuisampi. Toinen vaihtoehto sille oli Kotka.
"Nykyinen investointiympäristö on hyvin haastava merkittäville uusille hankkeille niin resursoinnin, aikataulujen kuin kustannustenkin näkökulmasta. Tästä syystä emme suunnittele tekevämme asiassa päätöksiä ennen tämän vuoden loppua", sanoo Pesonen.
Lue myös:
UPM on valmis kiristämään lakkovieterin kireälle – säilyvätkö paperikoneet?
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
