Aliisa Lindbohm vaihtoi kesäksi alaa ja tuli kesätöihin puiden mittaajaksi hautausmaalle – "Esimerkiksi puun pituuden mittaamiseen käytettävästä hypsometristä en ollut ikinä kuullutkaan!" - Metsä - Maaseudun Tulevaisuus
Metsä

Aliisa Lindbohm vaihtoi kesäksi alaa ja tuli kesätöihin puiden mittaajaksi hautausmaalle – "Esimerkiksi puun pituuden mittaamiseen käytettävästä hypsometristä en ollut ikinä kuullutkaan!"

Kaupunkipuut ovat aina kiinnostaneet 25-vuotiasta Lindbohmia. Nyt hän pääsee tutustumaan kaupunkipuiden elämään koko kesän ajan.
Jarno Mela
Hautausmaalta löytyy useita eri puulaleja ja osa puista on hyvinkin vanhoja. Lindbohm mittaamassa puun läpimittaa talmeterilla.

Helsingin yliopiston maataloustieteiden opiskelija Aliisa Lindbohm vaihtoi kesäksi ympäristönmuutoksen opiskelun hautausmaan puiden inventointiin.

"En ole ikinä ennen mitannut puita, joten tässä työssä pääsi kokemaan jotakin oikeasti uutta. Esimerkiksi puun pituuden mittaamiseen käytettävästä hypsometristä en ollut ikinä kuullutkaan!" Lindbohm kertoo.

Lindbohm työskentelee Luonnonvarakeskuksen koordinoimassa projektissa, jonka tarkoituksena on selvittää kaupunkipuiden ekosysteemipalveluiden ja monimuotoisuuden vaikutusta ihmisiin ja ympäristöön.

Lindbohmin tehtävä projektissa on mitata yhdessä kolmen muun kesätyöntekijän kanssa Malmin hautausmaan puita.

Puista mitataan esimerkiksi pituus, rinnankorkeusläpimitta ja latvuksen koko. Samalla merkitään ylös puulaji ja puun elinvoimaisuus, kuten kääpien määrä ja kuolleisuusprosentti.

"Mittaustyö sujuu nykyään jo rutiinilla, ja yllättävän nopeasti olen oppinut tunnistamaan eri puulajit. Hautausmaalla on useita harvinaisempia puulajeja", Lindbohm kertoo.

Aluksi työn piti olla vain puhtaasti koealalle sattuneiden puiden mittaamista, mutta heinäkuun alussa työhön tuli mukaan kerättyjen tietojen syöttäminen iTree -ohjelmaan.

"Ohjelman mukaan tulo oli mahtavaa, nyt sateiset päivät voi käyttää tietojen syöttämiseen ja aurinkoiset olla mittaamassa ulkona. Lisäksi on mielenkiintoista oppia käyttämään iTree-ohjelmaa, joka esimerkiksi laskee puiden hiilen sidontaa", Lindbohm sanoo.

Kesätyöpaikan 25-vuotias Lindbohm bongasi sähköpostiin tulleesta mainoksesta.

"Hain myös muita paikkoja, mutta tämä oli koko ajan ehdottomasti ykkösenä. Itseäni on aina kiinnostanut kaupunkiympäristö", Lindbohm kertoo kesätyönhaustaan.

Lindbohmin kesätyönhakuun korona ei vaikuttanut lainkaan. Myöskään työnteossa korona ei ole juuri näkynyt.

"Teemme työtä pienryhmissä ja pääosin ulkona, joten turvavälit on helppo pitää. Ainoastaan lounasaika on porrastetusti", hän kertoo.

Tulevaisuuden unelma-ammatti Lindbohmille ei ole vielä selvinnyt, joskin hän toivoisi voivansa työskennellä asiantuntijatehtävissä.

"Esimerkiksi joku asiantuntijatehtävä liittyen ympäristöolosuhteisiin tai ilmastonmuutokseen voisi olla mielenkiintoinen", hän linjaa.

Lue myös Kesätöissä-sarjan aiemmat jutut:

Metsänhoitoyhdistyksen kesätyöntekijä Miika Mantere on päässyt tekemään monipuolisia tehtäviä – "Mieleenpainuvinta oli, kun liito-oravat pysäyttivät hakkuut"

Korona siirsi kesätyön Seinäjoelta mökkiaittaan — Saija Papunen päivittää metsävaratietoja mökiltä käsin

Tällaista on kesätyö paperitehtaalla – Sasu Pasanen paljastaa, mikä yllätti eniten

Jarno Mela
Puiden mittaukseen käytetään useita välineitä. Kuvassa Lindbohm kiikaroi puun latvusta ja korkealla mahdollisesti sijaitsevia kääpiä.

Mikä yllätti työssä?

1. Kuinka nopeasti päivä hujahtaa ohitse. Välillä tuntuu, että on vasta aloittanut työpäivän ja onkin jo lounasaika.

2. Hautausmaalla suunnistaminen on yllättävän haastavaa.

3. Se, miten nopeasti on oppinut hahmottamaan mittasuhteita, esimerkiksi puiden pituuden hahmottaminen on yllättävän helppoa nykyään.

Lue lisää

Neuvontapalvelut ja viranomaiset keräävät tiloilta valtavat määrät dataa, joka ei ole kuitenkaan viljelijöiden käytettävissä – "lisää avoimuutta peliin"

Pinja Partisen kesä UPM:n konttorilla sisältää laskutusta, rahtikirjoja ja oman lukujärjestyksen

Metsäammattilaisetkin yllättyvät, kun kesäoppaat alkavat puhua metsäkulttuurista ja taiteesta

Riku Kangasniemi viettää kesänsä taistelun eturintamassa jättipalsamia ja muita haitallisia vieraslajeja vastaan – "On ollut hienoa nähdä, miten monia kiinnostaa vieraslajien torjunta”