Metsän kasvattaminen jatkuvapeitteisenä on yleistynyt valtion monikäyttömetsissä nopeasti.
Metsähallitus Metsätalous Oy:n Lapin aluejohtajan Kii Korhosen mukaan lisäys johtuu ennen kaikkea valtion omistajaohjauksesta, jossa peitteiselle kasvatukselle on annettu vähimmäistavoitteet.
”Jos pelkät taloudelliset syyt ohjaisivat meidän hakkuutapojen valintaa, silloin metsää kasvatettaisiin enemmän tasaikäisenä, jolloin hakkuutapana olisi nykyistä useammin avohakkuu. Metsänkäsittelyssä on huomioitava myös metsähallituslaissa meille säädetyt velvoitteet”, Korhonen sanoo.
Viime vuonna Lapissa valtion maiden uudistuskypsien metsien hakkuista toteutettiin jatkuvapeitteisen kasvatuksen keinoin yli 40 prosenttia eli noin 4 100 hehtaaria. Valtakunnan tasolla pinta-ala on 5 000–7 000 hehtaaria.
Maa- ja metsätalousministeriön tulosohjaus edellytti valtion maiden uudistusluontoisissa hakkuissa 25 prosentin osuutta valtakunnallisesti. Tavoite jaettiin alueittain siten, että Lapin tavoitteeksi tuli 35 prosenttia, joka viime vuonna ylittyi.
Jatkuvapeitteinen kasvatus tarkoittaa avo- ja siemenpuuhakkuista pidättäytymistä ja esimerkiksi poiminta-, väljennys- ja pienalahakkuiden suosimista.
”Matkailukeskusten läheisyydessä ja porojen tärkeillä laidunalueilla metsää on kasvatettu peitteisenä pienimuotoisesti jo 1980-luvulta saakka”, Korhonen selvittää.
Perusvaatimus on, että jatkuvan kasvatuksen alueiden tulee uudistua luontaisesti. Korhonen toteaa, että Lapissa männyn luontaisessa uudistamisessa on onnistuttu kohtuullisen hyvin, vaikka hyvät siemensadot ovat olleet harvassa.
”Luontaisesti syntyvää taimikkoa joudutaan odottamaan huomattavasti kauemmin verrattuna siihen, että metsä uudistettaisiin avohakkuulla ja sen jälkeen viljeltäisiin”, sanoo Korhonen.
”Toisaalta monissa peitteisen kasvatuksen kohteissa luontainen taimikko on jo valmiina, ja sille annetaan lisää valoa poistamalla taimikon päältä suuria puita”, Metsähallituksen tiimiesimies Ossi Pesälä huomauttaa.
Lapissa avohakkuiden osuus kaikista valtionmaiden uudistuskypsien metsien hakkuista oli viime vuonna enää 12 prosenttia, ja avohakkuupinta-ala 3 300 hehtaaria. Neljännes uudistuskypsien metsien hakkuista oli luontaiseen uudistamiseen tähtääviä männyn siemenpuuhakkuita.
Väittely tasaikäisen ja jatkuvan kasvatuksen paremmuudesta on viime vuosina kärjistynyt. Korhonen huomauttaa, ettei valtion metsien hakkuutavan valinnassa ole kysymys joko-tai -arvovalinnasta.
Se, miten missäkin kohteessa hakataan, päätetään paitsi valtio-omistajan antamien suuntaviivojen ja tulosohjauksen perusteella, myös kasvupaikan ja metsikön iän perusteella.
”Meillä on mahdollisuus valita kuhunkin kohteeseen parhaiten sopiva kasvatus- ja hakkuutapa, sillä näitä on työkalupakissa yhteensä 15 erilaista.”
Suomen hiilinielutavoitteet ohjaavat avohakkuiden välttämiseen runsaasti hiiltä sitoneilla kohteilla.
”Peitteistä kasvatusta suositaan erityisesti suo- ja turvemaiden metsissä”, Korhonen sanoo.
Jatkuvapeitteisen kasvatuksen pitkän aikavälin kannattavuuteen liittyvät asiat ovat vielä epäselviä Metsähallituksessakin.
”Tutkimustietoa on rajallisesti saatavilla, mikä vaikeuttaa taloudellisten arviointien tekoa. Metsähallituksen intresseissä on tutkimuksen tukeminen tarvittavan lisätiedon tuottamiseksi”, suunnittelupäällikkö Kalle Eerikäinen Metsähallitus Metsätalous Oy:sta toteaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
