
Stora Enso selvittää Oulussa kartongin valmistuksen aloittamista myös toisella koneella – yhtiön tulos yli kaksinkertaistui
Pakkauskartonkien ja puutuotteiden liikevaihdot ylsivät kolmannen neljänneksen kaikkien aikojen ennätykseen.
Oulussa jo toimivan kartonkikoneen ylösajo on onnistunut ja tuotteen vastaanotto markkinoilla hyvä. "Olemme siis vakuuttuneet siitä, että kannattaa uudelleenarvioida toisenkin koneen muuntaminen pakkauskartongin tuotantolinjaksi", Storan Enson toimitusjohtaja Annica Bresky sanoo. Kuva: Jarkko Sirkiä
Stora Enson liiketulos yli kaksinkertaistui tammi–syyskuussa verrattuna viime vuoden vastaavaan jaksoon. Kuva: Timo Filpus
Stora Enson puutuotteissa liiketulosprosentti oli tammi–syyskuussa 20,2 prosenttia. Heinä–syyskuu oli puutuotteissa kaikkien aikojen paras neljännes liiketulosprosentin yltäessä peräti 24,5 prosenttiin. Kuva: Timo FilpusStora Enson liikevaihto kasvoi heinä–syyskuussa viime vuoden vastaavasta jaksosta 24 prosenttia 2 577 miljoonaan euroon tuotteiden korkeampien hintojen ja suurempien toimitusten ansiosta.
Vertailukelpoinen liiketulos yli kaksinkertaistui 175 miljoonasta 410 miljoonaan euroon. Liikevaihtoon verrattuna liiketulos parani 8,4 prosentista 15,9 prosenttiin.
Kartonkituotannon laajentamiseen Stora Enso investoi 97 miljoonaa euroa Skoghallin tehtaalla Ruotsissa. Samalla yhtiö on päättänyt olla toteuttamatta Skoghallissa alun perin suunniteltua sellukapasiteetin lisäystä.
Oulun tehtaalla yhtiö käynnistää kannattavuusselvityksen tehtaan toisen, tällä hetkellä käytöstä poistetun entisen hienopaperikoneen muuntamisesta pakkauskartonkikoneeksi. Oulussa toimii jo korkealaatuista kraftlineriä valmistava kartonkikone, joka oli aiemmin hienopaperikone.
"Koneen ylösajo on onnistunut ja tuotteen vastaanotto markkinoilla hyvä. Olemme siis vakuuttuneet siitä, että kannattaa uudelleenarvioida toisenkin koneen muuntaminen pakkauskartongin tuotantolinjaksi", Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky perustelee osavuosikatsauksessa.
Bresky kehuu olevansa erittäin tyytyväinen tuloksellisesti vahvaan neljännekseen.
"Liikevaihto ydin- ja kasvuliiketoiminnassamme kasvoi 32,5 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna."
Pakkauskartongeissa (Packaging Materials) ja puutuotteissa (Wood Products) liikevaihdot ylsivät kolmannen neljänneksen kaikkien aikojen ennätykseen.
Sellun tuotannon (Biomaterials) liikevaihto kohosi kolmannen neljänneksen kaikkien aikojen ennätykseen, mutta maailmanlaajuiset logistiset häiriöt osittain kumosivat korkeampien hintojen vaikutusta, Bresky toteaa.
Kvarnsvedenin ja Veitsiluodon tehtaat suljettiin kolmannella vuosineljänneksellä.
"Kun Paper-divisioonan uudelleenjärjestely saadaan päätökseen, sen osuus konsernin liikevaihdosta on noin 10 prosenttia. Jo nyt on nähtävissä divisioonan jäljelle jäävän liiketoiminnan parantunut kilpailukyky", Bresky sanoo.
Stora Enso julkisti uudet vastuullisuustavoitteet, jotka koskevat ilmastoa, kiertotaloutta ja luonnon monimuotoisuutta. Yhtiö on sitoutunut siihen, että vuoteen 2050 mennessä tuotteet ovat sataprosenttisen uudistavia.
"Tällä tarkoitamme sitä, että emme keskity vain ympäristövaikutustemme minimoimiseen, vaan haluamme vaikuttaa positiivisesti ilmastonmuutoksen hillintään, materiaalien kiertoon ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseen."
"Vastuullisuusohjelmamme avulla vahvistamme kestäviä metsänhoitokäytäntöjämme ja nopeutamme uusiutuvien puukuitujen käyttöä hiilineutraaleissa kiertotaloustuotteissa", Bresky sanoo.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
