Metsä

Demokraatti: Paperiliitto uhkaa UPM:ää lakolla tammikuun alusta lähtien

Tällä hetkellä voimassa oleva sopimus UPM:n ja Paperiliiton välillä päättyy vuodenvaihteessa.
LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Lakko koskisi yksiköitä, joissa ei ole työehtosopimusta. UPM varautuu toimimaan ilman sopimuksia.

Paperiliitto uhkaa metsäyhtiö UPM:ää lakolla 1. tammikuuta lähtien niissä yksiköissä, joissa ei ole työehtosopimuksia, kertoo Demokraatti. Paperiliitolla on hallituksen kokous joulukuussa, jossa tehdään päätökset mahdollisista työtaistelutoimista.

Demokraatin haastattelema Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala arvioi, että valtakunnansovittelija kutsuu pian tämän jälkeen UPM:n ja Paperiliiton sovittelemaan sopimuskiistaa.

Vanhala sanoo, että UPM:n kannattaisi panostaa nyt neuvotteluihin eikä työehtojen pohtimiseen vuodenvaihteen jälkeen.

UPM kertoi aiemmin tänään varautuvansa järjestämään työehdot työlainsäädännön, yhtiön käytäntöjen ja henkilökohtaisten työsopimusten mukaan väliaikaisesti ilman työehtosopimuksia, kunnes sopimukset Paperiliiton kanssa syntyvät.

Yhtiön mukaan se tavoittelee yhä liiketoimintakohtaisia sopimuksia Paperiliiton kanssa. Tällä hetkellä voimassa oleva sopimus UPM:n ja Paperiliiton välillä päättyy vuodenvaihteessa.

UPM painottaa, että sen on varauduttava myös tilanteeseen, jossa voimassa olevaa sopimusta ei enää ole. Yhtiö kertoo, ettei nykyisellä sopimuksella ole jälkivaikutusta sopimusosapuolten vaihtuessa.

UPM:n mukaan liiketoimintakohtaisia sopimuksia tarvitaan, koska eri liiketoimintojen tuotteet, markkinat ja toimintaympäristö poikkeavat merkittävästi toisistaan.

Yhtiö kertoo ryhtyneensä tällä viikolla ilmoittamaan työntekijöille vuodenvaihteen jälkeen sovellettavista työehdoista niissä liiketoiminnoissa, joissa Paperiliitto on sopimuskumppanina.

UPM:llä on viisi liiketoiminta-aluetta, joissa Paperiliitto on nykyisin sopimuskumppanina.

Työnantajajärjestö Metsäteollisuus ilmoitti viime vuoden syksyllä jäävänsä pois työehtosopimustoiminnasta, minkä takia alan työehtosopimukset neuvotellaan yritysten ja henkilöstön välillä.

Toinen iso metsäyhtiö Stora Enso solmi aiemmin syksyllä Paperiliiton kanssayrityskohtaisen työehtosopimuksen, joka on voimassa tammikuun alusta vuoden 2024 kevääseen.

Lue myös:

UPM varautuu järjestämään työehdot väliaikaisesti ilman työehtosopimuksia – järjestely vaikuttaa yhtiön mukaan esimerkiksi mahdollisuuteen periä Paperiliiton jäsenmaksuja

Katso uusin video: Kannattaako pienpuut katkoa kuiduksi vai kasata kaikki energiapinoon?
Lue lisää

UPM ja yhtiön ylemmät toimihenkilöt sopivat uudesta edustusjärjestelmästä

UPM kiristää neuvotteluvyötä – varautuu lakkoon Lappeenrannan biojalostamolla ja aloittaa yt-neuvottelut lomautuksista – kesto maksimissaan 90 päivää

"Työtaisteluilta metsän yrityksissä tuskin vältytään", Teollisuusliiton Riku Aalto ennakoi

UPM varautuu järjestämään työehdot väliaikaisesti ilman työehtosopimuksia – järjestely vaikuttaa yhtiön mukaan esimerkiksi mahdollisuuteen periä Paperiliiton jäsenmaksuja