Kuusisto Group investoi uuteen kyllästystekniikkaan ‒ kuumalla pellavaöljyllä pystytään tuottamaan muitakin värejä kuin vihreää ja ruskeaa
Kuusisto Groupin hallituksen puheenjohtaja sanoo, että kyseessä on merkittävin uudistus kestopuuta tuottavassa teollisuudessa sitten arseenista luopumisen.
Laitilalainen puunjalostaja Veljet Kuusisto kaksinkertaisti viime vuonna sahauskapasiteettinsa. Tänä vuonna vuorossa on uusi painekyllästämö. Kuva: Sanne KatainenKuusisto Group rakentaa uuden, kuumalla pellavaöljyllä käsiteltyä puutavaraa tuottavan painekyllästyslaitoksen Laitilaan. Laitos valmistuu syksyllä 2022 ja on tuotantokäytössä vuoden 2023 alussa.
Tehdas on ensimmäinen laatuaan Suomessa ja edustaa alansa uusinta teknologiaa, Kuusisto Group kertoo tiedotteessaan.
Kuuma pellavaöljykäsittely mahdollistaa uusien värien tuottamisen perinteisten vihreän ja ruskean lisäksi. Pellavaöljykäsittelyn ansiosta värien pysyvyys nousee uudelle tasolle tavanomaiseen painekyllästykseen verrattuna.
Tuotettu puutavara on lisäksi kuivaa, mikä mahdollistaa esimerkiksi piilokiinnityksen. Tuotteita on mahdollista käyttää myös uusissa käyttökohteissa kuten meluseinissä ja ulkoverhouksissa.
”Tämä on merkittävin uudistus kestopuuta tuottavassa teollisuudessa sitten arseenista luopumisen 2000-luvun alussa”, kertoo Kuusisto Groupin hallituksen puheenjohtaja Pekka Kuusisto.
Pellavaöljyllä käsiteltyjä tuotteita on koemarkkinoitu kahden vuoden ajan Suomessa, ja sekä tulokset että kokemukset ovat olleet myönteisiä.
Kuusisto Group on investoinut myös lujuuslajittelulaitteistoon Laitilan höyläämölle. Lujuuslajiteltujen tuotteiden tuotanto käynnistyy loppukesästä. Lujuuslajitellut tuotteet täydentävät kestopuuvalikoimaa ja tuovat sekä logistisia että tuotannollisia hyötyjä.
”Lujuuslajitellun sahatavaran markkina on myllerryksessä. Koemme, että uudessa tilanteessa haluamme laajentaa tuotevalikoimaamme ja tuoda asiakkaillemme uuden mahdollisuuden sekä parantaa edelleen palvelukykyämme”, toteaa Lännen Painepuun toimitusjohtaja Matti Häkkinen.
Kuusisto Group on kotimainen 124 vuotta vanha perheyhtiö. Konserniin kuuluvat Veljet Kuusisto Oy, Lännen Painepuu Oy ja Listatalo Oy. Työntekijöitä on noin 100 ja liikevaihto vuonna 2021 oli 52 miljoonaa euroa. Kuusisto Group toimii Laitilassa, Porissa, Parkanossa ja Jalasjärvellä.
Lue myös:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





