Onko tavoitteena kasvattaa Suomen metsissä tukkia vai hirven ruokaa?

Metsänkasvatus on paperilla yksinkertaista. Todellisuudessa taimikot kohtaavat tuhoja, joista suurimpia aiheuttaa hirvi.  Kuva: Sanne Katainen

MT Metsä|Metsänhoito

9.3.202418:00

Kolumni

Suvi Kokkola

Metsänkasvatus on paperilla yksinkertaista. Uudistetaan alue kohteelle sopivalla menetelmällä ja puulajilla. Muutaman vuoden päästä tästä tehdään varhaisperkaus ja seuraavaksi harvennetaankin taimikko sopivaan kasvatustiheyteen. Ehkä tehdään vielä ennakkoraivaus ennen ensiharvennusta ja loppu onkin sitten rallattelua. Näinhän se jaksollisessa kasvatuksessa menee. Paitsi, ettei mene juuri koskaan.

Lumen, tuulen, sienitautien ja hyönteisten tuomien tuhojen lisäksi oman pikantin mausteensa metsien kasvatukseen tuovat nisäkkäät. Näistä etenkin hirvet kuumentavat tunteita.

Metsänomistajille tarjotaan useita ratkaisuja hirvituhojen torjuntaan. Yksi niistä on lampaanrasvaan perustuvaa taimien latvoihin suihkutettava aine. Kuulemani mukaan, se ei olekaan ihan huono torjuntakeino, mutta sen levittäminen joka vuosi saattaa alkaa tympäistä jossain vaiheessa.

Hirvituhoriskiä minimoidaan myös jättämällä ns. särkymävaraa. Näissä tapauksia joudutaan jättämään kannustinjärjestelmän tuet väliin, koska taimikot pitää jättää kriteereitä tiheämmiksi. Hirvinauhaakin levitetään. Hirvet kuitenkin ilmeisesti pelkäävät välkkyvää nauhaa vain aikansa ja nauha tietysti pitää siivota pois metsästä, kun sitä ei enää tarvita. Taimikoihin on viety mm. radioita, linnunpelättimiä, hiuksia, hajusteita, saippuaa, jne.

Pahimmilla hirvituhoalueilla on istutettu kuusta liian karuille kasvupaikoille. Valitettavasti kuivat kesät ja tuholaiset hoitavat sitten sen, mitä hirvet jättävät tekemättä. Puusto kärsii. Kuusikoiden määrää olisi saatava muutenkin pienennettyä ilmaston muuttuessa. Siksi jatkuva kasvatuskaan ei ole ratkaisu.

Parina viime keväänä on ainakin oman työskentelyalueeni metsiin istutettu selvästi enemmän mäntyä ja koivua kuin aiempina vuosina. Oikeaan suuntaan ollaan siis tällä hetkellä menossa. Nähtäväksi jää, tuleeko niistä hirvien ruokaa vai tukkipuuta. Marginaalieriä menee myös muita puulajeja, kuten jaloja lehtipuita. Mäntyjen ja koivujen menekki olisi ollut ehkä vieläkin suurempaa, mutta taimitarhojen on vaikeaa reagoida äkillisiin muutoksiin.

Vain osaan hirvituhoista haetaan korvausta, sillä 170 euron korvausraja ja riski joutua maksamaan arviointikustannukset itse, arveluttaa monia metsänomistajia. Ja tokihan korvauksen hakeminen edellyttää sitä, että taimikot käydään tarkastamassa keväisin. Vaikka korvausta tulisikin, niin tuhottomuus on silti ensisijainen tavoite. Ei kukaan halua ainakaan joutua uudistamaan alueita moneen kertaan.

Metsänomistajien ponnistelut tuhojen välttämiseksi ovat joskus hyvinkin työläitä. Luulenkin, että paras hirvituhojen torjuntakeino on edelleen kohtuullinen hirvitiheys. Suurimmassa osassa Suomea se on alle kolme hirveä tuhannella hehtaarilla. Toivottavasti tähän päästäisiin, sillä metsätalouden on tarkoitus tuottaa muutakin kuin ketutusta.