Kortejärvi: ”Sekaviljely olisi saatava valtamenetelmäksi” ‒ Mikä on totta ja mikä tarua metsätuhoista?
Miksi juurikääpä- ja kirjanpainajatuhot ovat yleistyneet? Tätä pohtii Petri Kortejärvi Aarteen kolumnissaan.
”Kirjanpainajien kanta on ja pysyy korkealla, ja kun kasvukaudesta tulee kuiva ja kuuma, seurauksena on puustokuolemia”, Petri Kortejärvi kirjoittaa. Kuva: Petteri Kivimäki7.7.202309:00
Viime vuosina kovasti yleistyneet kirjanpainajatuhot Etelä-Suomen kuusikoissa ovat omien havaintojeni mukaan lähes aina juurikäävän seurannaistuhoja. Juurikäävän seurauksena varttuneissa kuusikoissa kaatuu järeitä kuusia ilman myrskyjäkin. Juurikääpä tietysti heikentää myös pystyssä pysyviä kuusia. Kaarnakuoriaisille otollista tuoretta lisääntymisalustaa on jatkuvasti tarjolla. Kirjanpainajien kanta on ja pysyy korkealla, ja kun kasvukaudesta tulee kuiva ja kuuma, seurauksena on puustokuolemia.
Vaan onko juurikääpäkään syyllinen? Miksi juurikääpä on runsastunut metsissämme? Usein kuulee väitettävän, että kirjanpainajan ja sitä ennen juurikäävän runsastuminen olisivat seurausta avohakkuista ja viljelemällä perustetuista kuusikoista.
Väite on historiaton. Juurikääpä ja myös kirjanpainajatuhot vaivaavat Etelä-Suomen varttuneita kuusikoita, joita ei ole koskaan avohakattu eikä viljelty. Kuusta on istutettu laajemmin vasta 30 vuoden ajan. Takavuosien jatkuvaa kasvatusta muistuttavien hakkuiden seurauksena metsät ovat kuusettuneet. Peitteiseen boreaaliseen metsään uudistuu puulajeista käytännössä vain kuusi, ja kuusijatkumon seurauksena juurikääpä on päässyt runsastumaan.
Myös kesähakkuita pidetään syypäänä juurikäävän runsastumiseen. Tässä on perää. Pitää kuitenkin muistaa, että suurinta osaa Etelä-Suomen varttuneista kuusikoista ei ole koskaan harvennettu kesäaikaan. Sen sijaan kotitarvepuuta niistä on aikanaan otettu paljonkin. Ennen piikkilankaa pelkästään risuaitoihin on korjattu valtava määrä kuusirankoja ja ainakin osa näistä kesäaikaan.
Ennen kuormatraktoreiden kehittämistä hakkuut tehtiin talvella, ja ainoa lähikuljetukseen käytetty voimakone oli hevonen, myöhemmin maataloustraktori. Puut vaativat liikkuakseen lunta maan ja reenjalasten väliin, eikä työvoimaakaan ollut isommin saatavilla kuin talvella. Myöhemmin kesäharvennukset ovat yleistyneet, mutta toisaalta myös kantokäsittely on ollut arkipäivää pitkään.
Nykyiset viljelykuusikot ovat ikänsä puolesta vielä pääosin turvassa kirjanpainajalta mutta eivät muilta kaarnakuoriaisilta kuten kuusentähtikirjaajalta. Aika näyttää, muodostuuko niistäkin pysyvä ongelma.
Paljon varoitellaan siitä, että kuusta viljellään nyt männyn kasvupaikoille ja että nämä kuusikot eivät kestä kirjanpainajien hyökkäyksiä lämpenevässä ilmastossa. Näin varmasti on.
Veikkaan kuitenkin rehevien kasvupaikkojen kuusikoiden olevan isoimmassa vaarassa varsinkin, jos metsässä on juurikääpää ja kuusikon kiertoaikaa pyritään jatkamaan. Rehevillä kasvupaikoilla veden puute tulee kuusille suurempana yllätyksenä kuin karummilla paikoilla. Kun kuusta viljellään männyn kasvupaikalle, sen juuristo kehittyy kasvupaikan olosuhteiden mukaan. Tämän seurauksena kuuset saattavat hyvinkin sinnitellä hengissä.
Männyn kasvupaikat kannattaa viljellä männylle ja ottaa hirvituhojen riski. Kuusikoihin kannattaa pyrkiä saamaan sekapuuksi mäntyä ja koivua.
Sekaviljely olisi saatava valtamenetelmäksi. Ajoissa tehty varhaisperkaus näyttää selvästi parantavan luontaisten ja kylvettyjen mäntyjen mahdollisuutta nousta sekoitukseksi viljelykuusikoihin.
Sellaistakin väitetään, että avohakkuut aiheuttavat kirjanpainajan runsastumista, kun hakkuuaukon viereisen kuvion kuuset altistuvat tuulelle ja muuttuneelle mikroilmastolle. Tämä pitää paikkansa. Väite kuitenkin muuttuu lyömäaseeksi jaksollista kasvatusta vastaan, jos unohdetaan se, että harvennus ja varsinkin yläharvennus kasvattavat hyönteistuhojen riskiä paljon laajemmalla alueella.
Entä ovatko suojelualueet ja niissä runsastuvat kaarnakuoriaiset uhka viereisille talousmetsille? Kyllä ja ei. Pitkään metsätalouden ulkopuolella ollut, hiljalleen ränsistyvä vanha kuusikko saattaa hyvinkin olla tasapainossa. Kuusia kyllä kuolee, mutta kirjanpainajan lisäksi myös sen luontaisten vihollisten kanta on korkealla.
Runsaspuustoinen uudehko suojelualue taas on riski naapureille, kun siihen osuu isompi häiriö. Myrskyn jälkeen kaarnakuoriaistuhojen leviäminen talousmetsiin on hyvin todennäköistä. Nämä tilanteet on syytä tunnistaa ja tunnustaa. Valtion korvauskynnys tulee pitää matalana, jotta asenteet suojelua kohtaan pysyvät suopeina.
Aarteen kolumnisti, metsänhoitaja ja metsänomistaja Petri Kortejärvi (s. 1973) työskentelee metsäasiantuntijana finanssialalla.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
