Puukaupassa jäätiin viime vuonna selvästi jälkeen huippuvuoden 2018 määrästä – tahti hiipui loppukuukausina
Syyskuussa oltiin vielä ennätysvauhdissa.
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat viime vuonna puuta yksityismetsistä 24 prosenttia enemmän kuin toissa vuonna, mutta 15 prosenttia vähemmän kuin huippuvuonna 2018. Kuva: Kai TirkkonenMetsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat puuta yksityismetsistä viime vuonna 36,8 miljoonaa kuutiometriä.
Määrä on 24 prosenttia enemmän kuin toissa vuonna, mutta 15 prosenttia vähemmän kuin huippuvuonna 2018.
Toissa vuonna eli 2020 kauppoja tehtiin 29,6 miljoonaa kuutiometriä. Vuonna 2018 määrä nousi peräti 43,4 miljoonaan kuutiometriin.
Puukaupan huippuviikot ajoittuivat viime vuonna toukokuun lopulle ja kesäkuun alkuun. Vielä syyskuussa oltiin ennätysvauhdissa, kun Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset olivat ostaneet yksityismetsistä yhtä paljon puuta kuin vuonna 2018 vastaavaan aikaan.
Vauhti hiipui vuoden loppua kohti ja viikoittaiset kauppamäärät jäivät jälkeen niin vuoden 2018 kuin myös 2020 määristä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
