Harmaahylkeenpyyntilupa poistuu
Harmaahylje eli halli ei tarvitse jatkossa pyyntilupaa. Lajia saa metsästää alueellisen kiintiön mukaan.
Valtioneuvosto vahvisti viime torstaina metsästysasetuksen muutoksen ja poisti hallin pyyntilupavaatimuksen. Itämeren hallikanta on kasvanut 2000-luvun alun noin 10 000 hylkeestä nykyiseen lähes 30 000 hylkeeseen.
Neljä vuotta ministeriön suurin sallima pyyntilupamäärä on ollut 1 050 hyljettä. Määrästä on ammuttu vuosittain 18–45 prosenttia.
Asetuksen muutoksella pyritään vähentämään hallien ammattikalastukselle ja vesiviljelylle aiheuttamia vahinkoja.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (Rktl) arvioi, että vuonna 2010 hylkeet tärvelivät 117 tonnia ammattikalastajien saalista. Määrä on todennäköisesti suurempi, koska kaikista vahingoitetuista kaloista ei jää pyydyksiin jälkeäkään.
Hylkeiden vahingoittamien tai syömien kasvatuskalojen määräksi Rktl arvioi 390 tonnia vuonna 2011. Rahassa kalahävikki ja kasvatuskassien repiminen oli yli 1,5 miljoonaa euroa.
Asetuksen muutos mahdollistaa myös välittömän metsästyksen, jos vahinkoa aiheuttavia yksilöitä nähdään pyydysten lähellä.
Rktl:n kanta-arvion pohjalta maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuotuiset aluekiintiöt. Jos kiintiö täyttyy ennen metsästysvuoden päättymistä, Suomen riistakeskus määrää keskeyttämään pyynnin. Kiintiön täyttymistä seurataan saaliin ilmoittamisvelvollisuudella.
Harmaahylkeen metsästysaika alkoi huhtikuussa ja jatkuu vuoden loppuun.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
