Kommentti Tolkkua veroeurojen viskelyyn

Metsän suojelun ja käytön raja selkiytyy Suomessa. Iso linja kulkee niin, että suojelija tekee hyvää, hakkaaja pahaa.

Viime päivinä olen ällistynyt siitä, kuinka suojelua ja kansallispuistoja halutaan lisätä, koska metsien virkistyskäytön paine kovenee koko ajan.

Urbaani ekofundamentalisti

ei tajua, eikä halua tajuta, että väki marjastaa, sienestää, suunnistaa ja vaeltelee talousmetsissä. Ei, nyt pitää saada kansallispuisto ja kieltää siellä metsästys.

Puistolle palkataan johtaja ja apulaiset, jotka kohta vaativat puistoa ympäröiviin metsiin ”luonnontieteellisin” perustein käyttörajoituksia, ettei puiston ekoelo häiriinny.

Ekofundamentalistit yrittävät nyt estää Oulun kaupungin ensiharvennuksia jopa männiköissä, koska niistä voisi kehittyä aikaa myöten luonnontilaista muistuttavia metsiä.

Menkää Seitsemisen

kansallispuistoon ja katsokaa! Kuka viihtyy ylitiheässä männikössä lumenmurtojen ja tuulen kaatojen seassa? Ehkä lahoholisti tai kääpämaani.

Metso-ohjelmaan kymmeneksi vuodeksi metsänsä liittäjiä kehotan harkintaan. Kymmenen vuotta on ikuisuus; on naivia kuvitella, että suojelujakson päätyttyä metsään

uskaltautuisi metsäjätti hakkuille.

Valtion talouden tarkastusviraston on syy puuttua tilanteeseen. Kysyn, miksi syytää veroeuroja jyrkän kivikkorinteen suojeluun,

kun kukaan ei pysty sieltä kitumäntyjä hakkaamaan?

Avokätinen veroeurojen viskely suojeluun ja luonnon hoitoon on minusta omituista, kun ihmisen hoidossa on rahapula alun lastentarhasta lopun vanhainkotiin asti.

JUHA AALTOILA

Avaa artikkelin PDF